Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Mihin katosi 10,6 miljoonaa?

kulut3 (1)

Emme ole kadottaneet omia tai käyttäjiemme rahoja otsikossa mainitun yli kymmenen miljoonan edestä, vaan tilitimme tuon sievoisen summan palkan sivukuluina muun muassa verottajalle ja työttömyysvakuutusrahastolle. Maksamillamme veroilla pidetään yllä yhteiskunnan kannalta tärkeitä rakenteita, kuten sosiaaliturvaa, koulutusta ja terveydenhuoltoa. Suomalaisten verorahojen käytön jakaantumista voi lukea Veromaksajat.fi-sivulta.

Meiltä UKKO.fI:stä kysellään usein yrityksemme liikevaihdosta ja muista tunnusluvuista. Haluamme olla tässä asiassa mahdollisimman avoimia, ja siksi julkaisemmekin tässä postauksessa tarkemmin yrityksemme tunnuslukuja. Avaamme myös liikevaihdon sisältöä hieman täsmällisemmin ja erittelemme esimerkiksi juuri sen, kuinka paljon veroja olemme maksaneet viime vuonna.

UKKO.fi:n liikevaihto

UKKO.fi:n taustalla on SLP Group OSK -niminen osuuskunta. Osuuskunnan liikevaihto on kehittynyt vuosien varrella seuraavasti:

  • 2012 – 60 000 euroa
  • 2013 – 3,5 miljoonaa euroa
  • 2014 – 13,7 miljoonaa euroa
  • 2015 – 26 miljoonaa euroa

UKKO.fi:n liikevaihdoksi lasketaan kaikki kevytyrittäjiemme laskutus. Käytännössä siis liikevaihtomme koko on sidoksissa käyttäjiemme määrään ja heidän keskilaskutukseensa. Tällä hetkellä palvelussamme on miltei 24 000 käyttäjää.

Maksaako UKKO.fi veroja?

Mediassa on ollut laajalti esillä erilaiset veroparatiisit ja muu verosuunnittelu. Veroasioiden ollessa vielä ajankohtaisia haluamme mekin tuoda esiin kevytyrittäjyyden verotusta. Kerromme tässä, kuinka paljon veroja ja muita lakisääteisiä maksuja olemme maksaneet. Aivan kuten liikevaihdokin osalta, valtaosa maksamistamme veroista syntyy käyttäjiemme tekemästä työstä ja laskutuksesta.

Työnantajamaksut

26 miljoonan euron liikevaihdosta noin 5,4 miljoonaa euroa tilitetään työntantajamaksuina.

Työnantajamaksut sisältävät mm.

  • ryhmähenkivakuutuksen,
  • sosiaaliturvamaksun,
  • tapaturmavakuutusmaksun,
  • työeläkemaksun,
  • työttömyysvakuutusmaksun.

Työnantajamaksujen suuruus on noin 20% laskutetusta summasta. Työnantajamaksujen suuruus vaihtelee kuitenkin esimerkiksi työntekijän iän mukaan. Voit lukea tarkemmin työntekijämakuista oheisesta artikkelista: Mitkä työnantajamaksut?

Työntekijän pidätykset

Työnantajamaksujen lisäksi työntekijältä pidätetään ennen palkanmaksu työntekijän pidätykset.

Työntekijän pidätysten kokonaissumma 26 miljoonan liikevaihdosta oli vuonna 2015 noin 5,2 miljoonaa euroa.

Työntekijän pidätykset sisältävät mm.

  • työeläkemaksun,
  • työttömyysvakuutusmaksu,
  • ennakonpidätysprosentti.

UKKO.fi:n käyttäjien keskimääräinen ennakonpidätysprosentti oli noin 20 %.

Näiden pakollisten kulujen jälkeen maksoimme käyttäjillemme palkkana noin 14,1 miljoonaa euroa.

Kokonaisuudessaan UKKO.fi:n on tilittänyt vuonna 2015 10,6 miljoonaa euroa palkan sivukuluja veroina, vakuutusmaksuina ja sosiaaliturvamaksuina.

Tietojen erittelyssä on käytetty UKKO.fi:n tulolaskuria. Testaa itse, kuinka paljon saat tilillesi eri laskutussummista: Kokeile laskuria!

Olli Kopakkala

Olli on toiminut tulospohjaisen markkinoinnin parissa lähes kymmenen vuotta. Hän rakastaa rugbyä, ja huonoa huumoria. Olli on ollut mukana perustamassa UKKO.fi:tä vuonna 2012.

Muita artikkeleita aiheesta Ajankohtaista:

  • Ajankohtaista Kevytyrittäjyyden asiakaspalvelun aukioloaikoihin muutos 1.9. alkaen

    UKKO Kevytyrittäjyyden asiakaspalvelun aukioloajat on päivitetty vastaamaan paremmin asiakkaidemme tarpeita. Torstaista 1.9.2022 alkaen UKKO Kevytyrittäjyyden asiakaspalvelu palvelee maanantaista perjantaihin kello 8-16. Yhteystiedot: asiakaspalvelu@ukko.fi 09 6980 934 (ma-pe klo 8-16)   UKKO Kevytyrittäjyyden asiakaspalvelu UKKO Toiminimiyrittäjyyden asiakaspalvelu UKKO Kevytyrityksen asiakaspalvelu

    Lue lisää
  • Ajankohtaista UKKO.fi:n koronakysely: Kevytyrittäjillä on uskoa tulevaisuuteen

    Suomen suurimman kevytryrittäjyyspalvelu UKKO.fi:n käyttäjilleen tekemä koronakysely kertoo, että kulunut vuosi ja korona ovat vaikuttaneet monin tavoin kevytyrittäjien työhön ja työn tekemiseen. Kysely oli avoinna vastaajille toukokuun alussa ja vastaajia oli yhteensä 727. – Olemme olleet huolissamme siitä, miten korona on vaikuttanut eri toimialoilla. Halusimme tietää tarkemmin, millainen vuosi kevytyrittäjillä on ollut, ja miten erilaiset rajoitukset ja muutokset ovat vaikuttaneet…

    Lue lisää
  • Ajankohtaista UKKO.fin toimitusjohtajaksi Ukko Kumpulainen 1.1.2022 alkaen

    UKKO yhtiön johdossa on tapahtunut muutoksia vuoden 2022 alussa ja toimitusjohtaja Sami Ranta jättää tehtävänsä. UKKO yhtiön hallitus ja Sami Ranta päätyivät ratkaisuun yhteisymmärryksessä. UKKOn toimitusjohtajana toimii 1.1.2022 alkaen Ukko Kumpulainen. – Tänä vuonna juhlimme yrityksen 10-vuotista taivalta ja olemme erityisen ylpeitä tästä kymmenen vuoden matkastamme, jolla olemme päässeet helpottamaan yli 140 000 yrittäjän arkea. Erilaiset muutokset matkan varrella ovat…

    Lue lisää