Arvioitu lukuaika: 4 minuuttia

Töitä opiskelijalle kevytyrittäjänä

toita-opiskelijalle-kevytyrittajana-iloinen-nuori-mies-lappari-kainalossa

Mistä mieluisia töitä opiskelijalle? Moni haluaisi opintojensa ohelle mukavan, taitojaan ja intohimojaan vastaavan sivutyön – mutta sellaisen löytäminen ei välttämättä ole helppoa.

Jos tarjolla olevat siivous- tai kassatyöt eivät nappaa, voisit miettiä itsesi työllistämistä kevytyrittäjänä!

Opiskelijan päätyö on opiskelu, eikä hän yleensä ehdi työskennellä päätoimisesti palkkatyössä. Ajan lisäksi myös jaksaminen on rajallista. Siksi opiskelijoita tuetaankin valtion toimesta opinto- ja asumistuella sekä opintolainalla.

Kuitenkin erityisesti pääkaupunkiseudulla asuvat opiskelijat saattavat tarvita kesätyön lisäksi myös osa-aikaista työtä elämisensä kattamiseksi. Arjen menojen lisäksi varoja halutaan kerätä myös lomareissuja tai muita isompia hankintoja varten.

Mistä töitä opiskelijalle opintojen oheen?

Osa-aikatyö on opiskelijalle usein tarpeen, kun tuntuu, ettei opintotuella pärjää arjessa tarpeeksi hyvin, tai kun olisi tarve saada säästettyä isompaa summaa varten. Näin on varsinkin silloin, jos opiskelija ei haluaisi turvautua opintolainaan.

Itselle sopivat tuntimäärät saattavat kuitenkin olla niin pieniä ja aikataulut hankalia, ettei vakituiselta työnantajalta pysty ottamaan työpaikkaa vastaan. Tällöin pitäisi keksiä jokin muu tapa tienata joustavasti ja niin, että se ei häiritse opintoja.

Töitä opiskelijalle. Muistikirja, puhelin, kello ja kahvimuki

Moni osa-aika- tai keikkatyö on kuitenkin kiven alla, eikä monen opiskelijan ole helppo löytää varsinkaan sellaista, joka olisi itselle mieluinen. Rankan opiskelun lisänä ei välttämättä huvittaisi käyttää opinnoista vapaata aikaa sellaiseen työhön, josta ei nauti ollenkaan.

Mielekkäitä töitä opiskelijalle löytyy kevytyrittäjänä!

Vaihtoehtona on, että työllistät itse itsesi omia taitojasi ja intohimojasi noudattaen. Tämä onnistuu kevytyrittäjänä laskutuspalvelun kautta: se on erinomainen keino hankkia asiakkaita ja tehdä työt joustavalla aikataululla!

Kevytyrittäjänä voit myydä omaa osaamistasi osa-aikaisesti opintojesi ohella silloin, kun se itsellesi sopii.

UKKO.fi-laskutuspalvelu hoitaa puolestasi laskutukseen ja palkanmaksuun liittyvän paperityön, kuten viranomaismaksut ja -ilmoitukset. Tällöin voit itse keskittyä markkinoimaan osaamistasi, palvelemaan asiakkaitasi ja tienaamaan tekemällä sitä, mitä rakastat!

Kokeile kevytyrittäjyyttä jo tänään!

Kevytyrittäjyys on helpoin tapa aloittaa oma yrittäjämäinen toiminta. Voit myydä omaa työtäsi jo tänään, Y-tunnuksella tai ilman. Rekisteröityminen 0 €, ei kuukausimaksuja.
Lue lisää kevytyrittäjyydestäAskarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö

Mitä on kevytyrittäjyys?

Kevytyrittäjyys on joustava työmuoto, joka mahdollistaa yrittäjämäisen toiminnan aloittamisen helposti ilman omaa y-tunnusta tai toiminimeä. Kevytyrittäjyyttä on mahdollista harjoittaa joustavasti ja osa-aikaisena, joten se sopii mainiosti myös opintojen oheen.

UKKO.fi-palvelun avulla voit siis laskuttaa tekemästäsi lisätyöstä yksityishenkilönä perustamatta yritystä. Koska sinulla ei ole tällöin omaa y-tunnusta, et ole myöskään kirjanpitovelvollinen.

Kevytyrittäjänä valitset itse asiakkaasi ja määrität oman työsi hinnan. Sinun ei tarvitse kantaa huolta yrittäjän byrokratiasta, sillä me hoidamme kaikki vaadittavat paperityöt, kuten verot, vakuutusmaksut, maksumuistutukset sekä tarvittaessa perinnän puolestasi.

Sivutyö kevytyrittäjänä: opiskelijat kertovat omia kokemuksiaan

Palvelumme kautta laskuttaviin kevytyrittäjiin kuuluu useita opiskelijoita. Heille se on monesti kätevä ja joustava sivutyö; työajat on mahdollista sovittaa esimerkiksi iltoihin, viikonloppuihin ja niihin päiviin, joina luentoja ei ole.

Esimerkiksi Miska Karhu, joka on kevytyrittäjänä runoilija ja taiteilija, kertoo päiviensä täyttyvän opiskelun, töiden ja vapaa-ajan tasapainottelussa.

"Taiteeni tekeminen painottuu ilta-aikaan, mutta usein runot pulpahtavat mieleeni missä tahansa – bussissa, kaupan kassalla, missä vain, missä näen ihmisten reaktioita toisiinsa."

Töitä opiskelijalle. Nuori nainen kävelee kaupungilla reppu selässä

Myös Tero Aarni, joka haastattelunsa aikaan opiskeli rakennusarkkitehdiksi viimeistä vuotta, sovitti kevytyrittäjyyden opintojensa ohelle. Hän tekee polttotaidetta, kuten tauluja, asiakkaidensa tilauksesta.

"Työ- tai koulupäivän jälkeen teen illalla ripotellen polttohommia. Vapaapäivinä työt odottavat koko ajan toimistossa."

Sivutyö kevytyrittäjänä on monelle opiskelijalle myös mainio keino kartuttaa kokemusta oman alan töistä.

Näin on esimerkiksi kieltenopettajaksi opiskelevalla Mikael Multasuolla sekä restauroinia opiskelevalla Anna Pihlaisella. Kevytyrittäjänä Anna on päässyt restauroimaan kalusteita ja esineitä ja saanut tästä sivutuloja; Mikael taas on opiskelunsa ohessa tehnyt esimerkiksi yksityisopetusta, käännöstöitä ja oikolukuja.

"Noin kuukauden päästä valmistun aineenopettajan ammattiin, ja noin puolentoista vuoden päästä yliopisto-opintoni ovat toivottavasti jo kokonaan valmiina ja pääsen täysipäiväisesti työelämään. Siitä huolimatta en aio lopettaa kevytyrittämistä kokonaan, sillä siitä on tullut tavallaan osa persoonaani", toteaa Mikael.

Haluatko lukea lisää opiskelevien kevytyrittäjiemme kertomuksia? Löydät niitä artikkelin lopusta!

Kuinka kevytyrittäjyys ja UKKO.fi soveltuvat opiskelijoille?

Työkokemuksen kartuttaminen on tärkeää jo opiskeluaikana tulevaa uraa silmällä pitäen. Kevytyrittäjänä olet yrittäjän tavoin ”oma pomosi”, ja pääset päättämään työasioistasi enemmän itse.

Haluamme toimia kevytyrittäjän kumppanina koko hänen matkansa ajan.

Jo ennen palveluumme liittymistä ladattavissasi on laaja määrä tuottamiamme kursseja ja oppaita. Ne antavat sinulle hyödyllistä tietoa ja vinkkejä muun muassa työsi hinnoitteluun ja markkinointiin. Toivomme oppaistamme olevan sinulle hyötyä, kun mietit kevytyrittäjyyden aloittamista!

Palveluun liityttyäsi pääset omalle UKKO-tilillesi, jossa voit saman tien luoda ja lähettää laskuja. Lisäksi löydät tililtäsi valikoiman rahanarvoisia, työskentelyäsi helpottavia etuja – esimerkiksi co-working -tiloihin, autonvuokrauspalveluihin ja erinäisiin koulutuksiin. Voit hyödyntää näitä etuja heti rekisteröidyttyäsi.

Liity palveluumme veloituksetta ja ota selvää, kuinka työskentely kevytyrittäjänä voisi soveltua juuri sinulle!

Töitä opiskelijalle. Iloinen nuori nainen työskentelee ja puhuu puhelimeen

Mistä kevytyrittäjän palkka muodostuu?

Paljonko kevytyrittäjä saa palkkaa? Tämä riippuu hyvin paljon siitä, kuinka hinnoittelet oman työsi. Palkkalaskurimme avulla näet helposti, mistä palkkasummasi koostuu ja kuinka eri maksut jakautuvat.

Kokeile palkkalaskuriamme!

Huomaathan, että saamasi palkka ei ole saman suuruinen kuin työllesi asettama hinta; perimme asiakkaasi maksamasta summasta laskutuksen yhteydessä muun muassa palvelumaksun.

Lue lisää: Asiantuntijatyön hinnoittelu – Paljonko maksaa asiantuntijan työ ja kuka hinnan lopulta päättää?

Usein kysyttyjä kysymyksiä ja vastauksia

Mietityttääkö jokin sinua? Löydät sivuiltamme vastauksia kysymyksiisi sekä käteviä vinkkejä kevytyrittäjyystoimintaan! Lue lisää täällä: Usein kysytyt kysymykset

Artikkeli on julkaistu alun perin 27.1.2020. Sitä on päivitetty 21.4.2021.

Näin kevytyrittäjämme yhdistävät työn ja opinnot

Eemilin metsurin työt toimivat hyvin opintojen ohessa: “Pistän etäluennot soimaan kuulokkeisiin samalla, kun teen sahatöitä!”

Jesse Nykänen yhdistää kevytyrittäjyyden, urheilun ja opinnot mielekkäästi toisiinsa

Kokeile kevytyrittäjyyttä jo tänään!

Kevytyrittäjyys on helpoin tapa aloittaa oma yrittäjämäinen toiminta. Voit myydä omaa työtäsi jo tänään, Y-tunnuksella tai ilman. Rekisteröityminen 0 €, ei kuukausimaksuja.
Lue lisää kevytyrittäjyydestäAskarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö
Milla-Maria Karvinen

Milla on teräväkynäinen sisällöntekijä, joka innostuu uuden ideoinnista, vanhan kehittämisestä ja vaikuttavasta viestinnästä. Vapaa-ajalla hän rentoutuu lenkkeilemällä lähimetsässä hyvä podcast tai musiikki kuulokkeissa.

Muita artikkeleita aiheesta Kevytyrittäjyys:

  • Kevytyrittäjyys Laskuta sesonkityöt ilman omaa yritystä

    Laskuttaminen UKKO.fin kautta onnistuu muutamassa minuutissa! Tartu sesonki- ja kausitöihin ja nosta palkka talteen. UKKO.fi tarjoaa myös sesonkityöntekijöille helpon tavan laskuttaa asiakastyöt ilman oman yrityksen perustamista. Tämä on mahdollista UKKO.fi:n helppokäyttöisen verkkopalvelun avulla. UKKO.fi:n käyttäjänä sinun ei tarvitse tehdä paperitöitä, vaan voit keskittyä tekemään sitä mitä rakastat. Vuonna 2012 perustetulla palvelulla on jo yli 10 0000 käyttäjää. Luo itsellesi ilmainen käyttäjätili…

    Lue lisää
  • Kevytyrittäjyys Kevytyrittäjyys – Työelämän uusi suunta

    Haluatko nähdä päivittäin oman työsi tuloksen? Haluatko menestyä omilla ehdoillasi? Haluatko päättää itse omista työpäivistäsi? Työelämä on murroksessa. 152 000 ihmistä työllistää jo nyt itsensä ja määrä on vahvassa kasvussa. Suomi ei tarvitse uutta Nokiaa, vaan helpomman tavan työllistää itsen itsensä. UKKO.fi on ratkaisu kevytyrittäjyyden haasteisiin. “Kevytyrittäjyys on termi joka tarkoittaa helpompaa vaihtoehtoa yrittäjyydelle. Kevytyrittäjä on henkilö, joka tekee työtä…

    Lue lisää
  • Kevytyrittäjyys Sesonkitöihin Lappiin? – Laskuta työsi ilman omaa yritystä!

    Laskuttaminen UKKO.fi:n kautta onnistuu muutamassa minuutissa Tartu sesonkitöihin ja nosta palkka talteen! UKKO.fi tarjoaa myös sesonkityöntekijöille helpon tavan laskuttaa asiakastyöt ilman oman yrityksen perustamista. Tämä on mahdollista UKKO.fi:n helppokäyttöisen verkkopalvelun avulla. UKKO.fi:n käyttäjänä sinun ei tarvitse tehdä paperitöitä, vaan voit keskittyä tekemään sitä mitä rakastat. Vuonna 2012 perustetulla palvelulla on jo yli 160 000 käyttäjää. Luo itsellesi ilmainen käyttäjätili ja pääset…

    Lue lisää