Oma yritys – kokeneen yrittäjän kahdeksan oppia, joista tiedät onko se oikea vaihtoehto myös sinulle

Arvioitu lukuaika: 11 minuuttia

Oma_yritys1

Oma yrittäjätarinani ei ole ehkä kaikkein tyypillisin, enkä suosittele missään nimessä seuraamaan sitä. Sinä voit ehkä oppia siitä kuitenkin jotain arvokasta, kirjoittaa Olli Kopakkala blogissaan. Yli 20 vuotta yrittäjänä toiminut Kopakkala on yksi UKKO.fin perustajista.

Yrityksen perustaminen on pikku juttu, jos ajatellaan miten kätevästi se käy. Täytät vain pari lomaketta ja teet muutaman klikkauksen sinne tänne.

UKKO.fi Toiminimiyrittäjyys lupaa sinulle y-tunnuksen käyttöön välittömästi. Vielä helpompi vaihtoehto on tietysti alkaa kevytyrittäjäksi, jolloin me hoidamme kaikki paperityöt puolestasi ja käytät laskuttamiseen meidän y-tunnusta. Ja jottei pähkäily olisi liian helppoa, on vielä kolmantena vaihtoehtona tietysti osakeyhtiön perustaminen. Muitakin yritysmuotoja toki on, mutta yhä harvempi valitsee avoimen yhtiön, kommandiittiyhtiön tai osuuskunnan. Näistäkin kuitenkin lisää omasa artikkelissaan alla.

Lue lisää: Yritysmuodot vertailussa – Katso mikä yritysmuoto sopii sinulle parhaiten

Miten tällaisen tietotulvan ja hyvien argumenttien välillä voi tehdä oikean ja kannattavan päätöksen? Ja mistä ylipäätään tiedät, onko oma yritys oikea vaihtoehto juuri sinulle?

Olen ollut suurimman osan elämästäni yrittäjänä, joten ehkä minun yrittäjätarinallani on jotain annettavaa tähän pähkäilyyn. Olen vuosien varrella oppinut yrittäjyydestä monta oppia, jotka jaan seuraavaksi nyt sinulle.

1. Toiminimi olisi toiminut paremmin

Vuonna 2003 aloin yrittäjäksi. Olin tuolloin 14-vuotias. Perustin verkkokaupan ja sain luvan käyttää vanhempieni pöytälaatikossa olevaa osakeyhtiötä. Tuosta hetkestä lähtien olen käytännössä aina ollut yrittäjänä. Alusta lähtien minulle oli selvää, että haluan olla osakeyhtiöyrittäjä, koska kaikki muut yritysmuodot olivat mielestäni vain puuhastelua.

Ajattelin, että aidoilla yrittäjillä on osakeyhtiö, koska osakeyhtiö on oikea, minusta erillinen yritys, jolla on omat rahat. Ajattelin, että osakeyhtiöyrittäjyys on ihmisille, jotka haluavat rikastua siinä missä toiminimiyrittäjät ovat käsityöläisiä ja harrastelijoita, jotka elättävät työllään itsensä. Minun suunnitelmani olivat suurempia.

Valitettavasti nämä suunnitelmat eivät toteutuneet vielä pitkälti yli vuosikymmeneen ja oikeasti minulle paras yhtiömuoto olisi ollut se toiminimi. Olisin säästänyt pitkän pennin kirjanpidossa ja paperitöissä, kun olisin vain tehnyt yksinkertaista kirjanpitoa. Yritystoimintani oli niin pientä, että kirjanpidon kustannukset liikevaihdosta saattoivat olla useita kymmeniä prosentteja. Tässä ei ollut mitään tolkkua.

Myöhemmin yrittäjäurani aikana osakeyhtiö on taas osoittautunut ihan oikeaksi ratkaisuksi erityisesti sen takia, että olen maailman huonoin yksinyrittäjä.

Oma yritys. Mies ja portaat.

2. Mitä pitää tietää, että voi alkaa yrittäjäksi?

Oman kokemukseni mukaan yrittäjäksi ryhtyessä ei tarvinnut tietää oikeastaan yhtään mitään. Kunhan vain perusti yrityksen. Aikaisemmin se tapahtui siten, että piti mennä patentti-ja rekisterihallitukseen hakemaan nippu lomakkeita ja toimittaa ne täytettyinä takaisin. Sitten parin viikon jälkeen postissa saapui paksu nivaska dokumentteja, jotka kertoivat, että nyt yritys on lisätty rekistereihin. Yrittäjyys oli alkanut, oma yritys oli rekisteröity!

Haastavin osuus oli pankkitilin avaaminen, sillä osakeyhtiöllä tulee olla pankkitili, jolle yhtiön pääoma maksetaan. Pankkitilin tulee olla olemassa ennen kuin yhtiö on rekisteröity. Tämä taas aiheuttaa haasteita pankeissa, joille koko prosessi näyttää tulevan yhtä suurena yllätyksenä kerta toisensa jälkeen.

Nykyisin yrityksen perustaminen on jopa helpompaa, koska ei edes tarvitse nousta pois kotisohvalta. Kaikki dokumentit voi tehdä itse verkossa ja lähettää PRH:n verkkopalvelussa.

Yrityksen perustamisen helppous ei kuitenkaan tarkoita, että yrityksen pyörittäminen on yhtä helppoa. Näin jälkikäteen ajateltuna, jos nyt palaisin takaisin lähtöruutuun tekisin asiat hieman eri tavalla. Ensinnäkin vaivautuisin selvittämään itselleni ainakin sen, mitä kaikkia pakollisia maksuja, veroja ja vakuutuksia pitää olla hoidettuna ja erityisesti, miten yrityksestä maksetaan palkkaa. Tai toisin sanoen, missä vaiheessa yhtiön rahoista tulee minun rahojani.

Tietoa on kyllä saatavilla ihan tarpeeksi, kunhan sen vain jaksaa kaivaa esiin. Myös UKKO.fin Yrittäjyyskoulu on jokaiselle aloittelevalle yrittäjälle kattava ja avoin tietopankki, jossa vaikealtakin tuntuvat asiat selitetään yksinkertaisesti.

Lue lisää: Sekoitatko ennakonpidätyksen ja alvin — Kumpi oikein pitää maksaa?

3. Maksuihin kannattaa varautua etukäteen!

Oma tapani toimia kirjanpidon kanssa ei ollut ehkä kaikkein järkevin, sillä vein aina vuoden lopussa kuitit kirjanpitäjälle ja laitoin sormet ristiin, että firmalla oli vielä tilillä tarpeeksi rahaa kaikkien verojen ja sivukulujen maksamiseen. Aina ei sitten ollut tarpeeksi rahaa ja se olikin vähän ikävämpi tilanne. Verottaja nimittäin haluaa aina omansa ja jos rahoja ei maksa ajoissa, niin päälle alkaa kerääntyä aika iso korkoja ja pian ulosottomies soittelee perään. Kaikesta kyllä aina selviää ja verottaja ja ulosottomieskin neuvottelevat mielellään maksuaikatauluista.

Yrittäjyyttä suunnitellessa on kuitenkin ehkä parempi suunnitella sen verran etukäteen, että osaa varautua alveihin ja veroihin ja vakuutusmaksuihin jo etukäteen. Näin säästyy paljolta stressiltä ja monilta unettomilta öiltä.

Kun alat yrittäjäksi kannattaa tietää ainakin seuraavat asiat:

Mikä on yrityksesi rahaa ja mikä jonkun muun?
Esimerkiksi arvonlisävero on valtion rahaa, joka on vain väliaikaisesti sinun tililläsi. Joidenkin ajattelijoiden mukaan kaikki raha ja omaisuus on valtion ja valtio vain antaa sen meille hetkeksi lainaan. Ei kuitenkaan keskitytä nyt tähän.
ALV on valtion rahaa vaikka se on sinun tililläsi. Sinun pitää tilittää se alv-kauden mukaisesti verottajalle. Älä tuhlaa valtion rahoja – tuhlaa vain omia rahojasi!

Ylläolevaan voidaan laskea myös ennakkoverot, jotka ovat ennakolta määriteltävä arvio tulevista maksettavista veroista. Jos verot on arvioinut vahingossa tai tarkoituksella väärin, voi yllättäen maksettavaksi tulla isompi pumpsi veroja. Älä tuhlaa veromaksuja etukäteen – tuhlaa vain omia rahojasi!

Muita tällaisia rahoja ovat esimerkiksi eläkemaksut, jotka kuuluu tilittää eläkeyhtiöille. Älä tuhlaa eläkeyhtiön rahoja – tuhlaa vain omia rahojasi!

Kevytyrittäjyyden hienoimpia puolia onkin se, että kun saat tilillesi rahaa, ne ovat oikeasti sinun rahojasi. Näet myös heti, kuinka suuri osa laskutuksesta menee jonnekin muualle kuin sinun pankkitilillesi. Voit katsoa, miten kevytyrittäjyydessä kulut jakautuvat: Kevytyrittäjän tulolaskuri.

Oma yritys. Postit-lappuja

4. Kuinka paljon pitää yrittäjänä tienata, että saan tonnin tilille?

Edellisessä kohdassa pohjustin jo hieman tätä aihetta. Yrittäjänä laskuttamasi rahat eivät ole sinun rahojasi. Ne ovat yrityksesi rahoja tai valtion rahoja, jotka ovat sinulla lainassa. Tämä on äärimmäisen tärkeä asia ja samalla suurin muutos palkansaajan asemaan verrattuna.

Palkansaajana työnantajasi on maksanut jo suuren osan palkkaasi liittyvistä kuluista. Näet palkkakuitillasi vain työntekijän osuuden esimerkiksi eläkemaksuista. Todellisuudessa eläkemaksujen osuus on paljon suurempi. Työntekijälle näkyvä osuus on noin 7% luokkaa, siinä missä todellinen työntekijän ja työnantajan yhteensä maksama osuus on 25% palkkasummasta. Lisäksi yrittäjänä pitää hoita verot, alvit ja vakuutukset. Omalle tilille lopulta saapuvaan osuuteen vaikuttaa myös oma henkilökohtainen veroprosentti.

Itse opin vasta jälkikäteen, että saadakseen tonnin tilille, tulee laskutettavaa työtä tehdä 1500-2000 eurolla. Ja toki, jotta laskutettavaa työtä saisi, pitää nähdä yllättävän paljon vaivaa myynnin ja markkinoinnin eteen. Mutta ei puututa nyt siihen.

Kevytyrittäjyyden kautta yrittäjyyteen hyppäävä saa tämän opetuksen heti ensimmäisen laskun lähetyksen yhteydessä. Kevytyrittäjyydessähän laskusta maksetaan kaikki sivukulut välittömästi ja se muutetaan palkaksi, joka tipahtaa sinun tilillesi. Yrittäjällä oppimiskäyrä voi olla hitaampi, koska sivukulut tulevat maksuun kuukausittain, kvartaaleittain tai vuosittain. 12kk jälkeen tämä oppitunti on yleensä kalliimpi.

Lue lisää: Kahdeksan tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa? – Yrittäjän euro palkansaajaan nähden, eli kuinka paljon yrittäjän tulee ansaita?

5. Mistä idea omaan yritykseen?

Oman yrityksen perustaminen vaatii hyvän idean. Tai ainakin kohtuullisen idean ja hyvän toteutuksen. Tai huonon idean ja erinomaisen toteutuksen. Toisinpäin homma ei toimi. Maailman paras idea huonolla toteutuksella ei menesty ikinä. Maailma on täynnä ideoita ja ajatuksia. Ja yleensä loistavat ideat syntyvät samaan aikaan monessa paikassa: 12 keksintöä jotka keksittiin samaan aikaan ympäri maailmaa.

"Hyvä idea on sellainen mikä lentää on realistinen ja saavutettavissa, mutta ei aivan käden mitan päässä".

Ukko Kumpulainen, sarjayrittäjä ja UKKO.fi:n perustaja

Yksinkertaisesti hyvä idea yritykselle on sellainen, jolla yritykseen tulee enemmän rahaa, kuin yrityksestä lähtee ulos. Yleensä liiketoiminta on joko jonkin tuotteen ostamista ja jälleenmyymistä kalliimmalla hinnalla, tai vaihtoehtoisesti jonkin palvelun tarjoamista asiakkaille. Kolmas vaihtoehto on yhdistellä näitä kahta mallia yhdeksi helposti ostettavaksi paketiksi. Itseasiassa yleensä kannattavimmat ideat ovat yhdistelmiä tai muunnoksia jostain olemassaolevasta ideasta.

Esimerkiksi palvelun tarjoaminen yhdelle tarkasti rajatulle kohderyhmälle voi olla täysin mullistava idea. Esimerkiksi valokuvaajilla on suuri tarve erottautua tuhansista muista valokuvaajista ja tämän johdosta on valokuvaajia jotka ovat erikoistuneet vaikkapa ainoastaan lemmikkien kuvaamiseen tai Islannissa naimisiin karkaaviin hääpareihin.

Omien yritysteni liikeideat ovat olleet sekä palveluiden että tuotteiden myyntiä. Useimmiten ideat ovat olleet loistavia elleivät lähes täydellisiä. Toteutuksessa onkin sitten ilmaantunut jos jonkinlaista pulmaa. Joskus tekninen kehitys on ollut haasteellista, toisaalta esimerkiksi verkkokauppatoiminnassa logistiikan hallinta on vaatinut taitoja, joita minulta on puuttunut.

Kehitin esimerkiksi oman lisäravinteen, Habaneron, joka oli oikein pidetty tuote. Varastonhallinta kellarista postiin kuitenkin tökki pahasti, eikä homma sen takia lähtenyt kasvamaan. Pelkkä hyvä tuote ja tehokas markkinointi ei siis riitä. Olen myös tehnyt konsultointia, jossa myymäni palvelu on ollut laadukasta, asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä, mutta olen vain unohtanut myydä heille lisää palveluita. Tällainenkaan toiminta ei ole kovin pitkäikäistä.

Kaikista näistä yritysideoista olen koittanut ottaa opikseni jotakin. Pyrin esimerkiksi pysyttelemään erossa yrityksistä, jotka käsittelevät konkreettisia tuotteita. En lähde enää yksinään yrittäjäksi, sillä tiedän tarvitsevani seuraksi kavereita, jotka täydentävät minun osaamistani. Tällaisia asioita on hyvin vaikea oppia muulla tavalla kuin kokemuksen kautta.

Tarkemmin oman idean kehittelemisestä olemme kirjoittaneet täällä: Liikeideasta kannattavaa liiketoimintaa.

Irtisanomisilmoitus. Mies kantaa tavaroitaan toimistosta.

6. Oma yritys ja palkkatyö – kannattaako hypätä kylmiltään syvään päätyyn?

Suoraan yrittäjäksi hyppääminen voi olla liian riskialtis veto yhdellä kertaa. Osa liiketoimintamalleista on myös sellaisia, että rahaa ei vain tule ensimmäisten parin kuukauden aikana. Silloin vaihtoehtoina on rahan pyytäminen sijoittajilta, omilla säästöillä eläminen tai vanhojen töiden jatkaminen ja yrityksen pyörittäminen sivutoimisesti.

Satunnaisten tai projektiluontoisten töiden yhdistäminen palkkatyön ohella voi olla mukava ja kohtuullisen kevyt tapa hankkia lisätuloja.

Jos tavoitteena on kasvattaa omaa yritystä sellaiseksi, että sen tulot korvaavat palkkatyön, vaaditaan kuitenkin yleensä erilaista sitoutumista ja työpanosta. Tällöin sivutoiminen yrittäjyys tarkoittaa käytännössä pakosti sitä, että työpäivät alkavat venyä illan ja yön tunteihin sekä viikonloppuihin.

Kokemukseni mukaan alkuvaiheessa innokuuden turvin pystyy painamaan pitkää päivää vähillä unilla. Aika pian työn laatu alkaa kärsimään niin omassa työssä kuin yrittäjähommissakin. Yleensä myös perhe ja ystävät alkavat kritisoimaan, jos kaikki “vapaa-aika” menee töiden parissa eikä sosiaalisten suhteiden hoitamiselle jää lainkaan tilaa. Ilman hyvää suunnitelmaa ei siis kannata lähteä liikkeelle.

Itse olen aloittanut yrittäjyyden niin nuorena, että minulla ei ollut mitään kuluja. Vanhempani maksoivat elatuksen, asunnon ja ruuat. Tämä on aika valtava etu, minkä vuoksi suosittelenkin aina lähtemään yrittäjäksi mahdollisimman nuorena.

Myöhemmin ”varttuneemmalla” iällä olen ollut sivutoiminen yrittäjä opiskelujen ohella. Kun bisnekset ovat rullanneet hyvin, pystyin ottamaan vapaata opinnoista ja hyppäsin täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Ja kun taas erinäisten sattumusten kautta rahantulo lakkasikin, pystyin helposti palaamaan opintotuen ja opintolainan piiriin.

Kun opintotukikuukaudet oli kulutettu täytyi toimeentuloa miettiä uudestaan. Hankkiuduin oikeisiin töihin ja kehitin samaan aikaan yritysideoitani eteenpäin. Kun rahavirtoja alkoi kertyä tarpeeksi ja vanhat velat oli maksettu, pystyin taas hyppäämään yrittäjäksi. Kun yrityksille tuli mutkia matkaan ja palkkaa ei pystynytkään nostamaan, piti sitten palata oikeisiin töihin. Tätä samaa toistui useita kertoja. Tuntui aika hienolta, kun sitten tajusin, että nyt olen pystynyt nostamaan omasta yrityksestä oikeaa palkkaa jo kahden vuoden ajan. Tämä kyseinen yritys oli tietenkin UKKO.fi ja sille tielle sitten olenkin jäänyt.

Oma yritys. Kolikkopinot.

7. Mieti oman yrityksen alun rahoitus

Yrityksen alkuvaiheen rahoitukseen annoinkin jo pari eri vaihtoehtoa eli omat säästöt, sijoittajat tai oikeiden töiden tekeminen samaan aikaan. Valtio tarjoaa vielä omat tukimuotonsa, jotka ehkä jopa monimutkaistavat kokonaisuutta. Tunnetuin tuen muoto on starttiraha. Sen idea on hyvin yksinkertainen: saat vajaat 700 euroa rahaa kuussa tilillesi, jotta voit käynnistää yritystoimintasi. Starttirahaa haetaan aina kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Normaalisti starttirahaa on ollut mahdollista saada enimmillään vuodeksi, mutta nyt koronan vuoksi aikaa on pidennetty 18 kuukauteen. Starttiraha kuulostaa hyvältä – sehän on ilmaista rahaa, joka kolahtaa tilille tekemättä mitään! Starttirahaan liittyy kuitenkin pari ongelmaa.

Starttirahaa saadaksesi yritystoimintasi ei saa olla vielä alkanut. Eli starttirahaa tulisi hakea ennen kuin käynnistät firmasi. Se on myöskin tarkoitettu vain päätoimisille yrittäjille, eli sitä ei voi hyödyntää samalla kun tekee muita töitä.

Kaikissa tuissa on omat sääntönsä ja niiden noudattaminen saattaa johtaa tilanteeseen, jossa et tee niitä asioita, jotka olisivat yrityksesi kannalta järkeviä, vaan niitä, mitkä ovat tuen kannalta järkeviä. Starttirahan osalta näitä ovat juuri tuo toiminnan aloittamisen myöhäistäminen ja muiden tulojen painaminen nollaan.

Muista tuista kannattaa tutustua myös Ely-keskuksen ja Business Finlandin tarjoamiin mahdollisuuksiin. Näissä erityisesti korostuu se, että kun olet tehnyt heille suunnitelman, tulee tätä suunnitelmaa noudattaa, vaikka se puolessa välissä tukijaksoa osoittautuisikin varsin tyhmäksi suunnitelmaksi.

Kannattaakin laskea tarkasti, olisiko sittenkin fiksumpaa säästää rahaa, ottaa ehkä pieni laina, kiristää vyötä ja alkaa yrittäjäksi starttirahan turvin? Nämä ovat laskelmia, jotka riippuvat aina sinusta itsestäsi, palkkatasosta, elämäntilanteesta, pakollisten kustannusten määrästä jne.

Itse olen hakenut starttirahaa, mutta se on evätty minulta, koska olen kerennyt aina aloittamaan yritystoiminnan, ennen kuin tukipäätös on ehtinyt tulla. Business Finlandin ja Ely-keskuksen tukia olen hakenut monelle yhtiölle ja parhaimmillaan niistä on ollut valtavasti hyötyä. Pahimmillaan ne ovat ajaneet tekemään vääriä asioita ja heittämään hyvää rahaa huonon rahan perään.

Lue lisää: Starttirahan hakeminen – Vältä yleisimmät virheet!

8. Oma yritys eläkkeellä – jatkaisinko töitä vielä seniorina?

Yrityksen perustaminen eläkkeellä on hyvä tapa jatkaa vapaamuotoista työskentelyä niiden asioiden parissa, joiden asiantuntija olet ollut työurasi aikana. Yrityksen perustaminen eläkkeellä on jopa riskittömämpää kuin muutoin, sillä yrittäjätulo ei vaikuta eläkkeen määrään. Voit tehdä töitä sen verran kuin itse haluat. Lisäksi eläkkeellä yrittäjän eläkevakuutusmaksujen maksaminen on vapaaehtoista. Tämä tarkoittaa jopa noin neljäsosan säästöä verrattuna ei-eläkeläisyrittäjän käteen jääviin tuloihin. Eläkeläisellä on myös laaja kokemus omasta alasta sekä laajat verkostot.

Oma eläkeikäni ei ole vielä aivan kulman takana, mutta uskon että tulen läpi elämäni tekemään sellaisia asioita mitkä koen merkityksellisiksi. Ainakin tällä hetkellä monet niistä ovat sellaisia, joiden ympärille on helppo rakentaa omaa yritystoimintaa.

Tulevaisuuden eläkeläiset ovat yhä parempikuntoisia ja paremmin voivia. Silloin voi olla suurempi into jatkaa jonkinlaista työntekoa myös eläkkeellä. Harva työnantaja taas on valmis palkkaamaan eläkeläistä töihin esimerkiksi yhdeksi päiväksi viikossa. Sen sijaan yrittäjänä yhden työpäivän työn ostaminen voi olla aivan mahdollista ja kannattavaa.

Usein asiantuntijatehtävissä ollut ihminen on nauttinut työyhteisön arvostusta, jonka puuttuminen eläkkeellä voi tuntua karmivalta. Pyöritimme vuosia sitten verkkokauppaa, joka toi myös itse maahan elektroniikkatuotteita. Eräs asiakkaamme otti yhteyttä ja huomautti, että meiltä puuttui suomenkieliset ohjeet tuotteesta. Kyseinen asiakas oli aiemmin toiminut teknisenä kääntäjänä ja hän lupautui tekemään meille tuotteiden käännöksiä ilman erillistä korvausta.

Lue lisää: Toiminimen perustaminen eläkkeellä

Kannattaako yrittäjäksi sitten alkaa?

Kannattaa. Aina kannattaa yrittää. Yrittäjyys mahdollistaa eri elämänvaiheissa niin monia uusia asioita, että sitä kannattaa ehdottomasti kokeilla. Se on tapa päästä toteuttamaan itseään, ottaa riskejä, tienata elanto, kokeilla jotain aivan uutta, saada toinen näkökulma työelämää, oppia uutta yhteiskunnan rakenteista, unelmoida rikastumisesta ja löytää itsestään uusia puolia.

Minä olen ollut aina yrittäjä ja suosittelen, että sinäkin kokeilisit omaa yritystä edes sivutoimisesti ja väliaikaisesti. Se on nykyään helppoa ja vaivatonta.

Lue myös

Yrityksen perustaminen vaihe vaiheelta – muista nämä asiat!

Sisäinen yrittäjyys on asenne, joka saa yrityksen kukoistamaan

Mitä yrittäjyys vaatii? Tarkistuslista yrittäjäksi aikovalle

Lisäduuni on helpointa kevytyrittäjänä

Kokeile kevytyrittäjyyttä jo tänään!

Kevytyrittäjyys on helpoin tapa aloittaa oma yrittäjämäinen toiminta. Voit myydä omaa työtäsi jo tänään. Ei sitoutumista, ei kuukausimaksuja.
Lue lisää kevytyrittäjyydestäAskarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö
Olli Kopakkala

Olli on toiminut tulospohjaisen markkinoinnin parissa lähes kymmenen vuotta. Hän rakastaa rugbyä, ja huonoa huumoria. Olli on ollut mukana perustamassa UKKO.fi:tä vuonna 2012.

Muita artikkeleita aiheesta Liiketoiminnan aloittaminen:

  • Liiketoiminnan aloittaminen Alkavan yrittäjän pahimmat virheet – vältä nämä!

    Jokainen alkava yrittäjä tulee jossain kohtaa tekemään virheitä, mutta niistä ei kannata lannistua. Epäonnistumisia sattuu meille kaikille ja ne ovat osa oppimisprosessia. Tosin suuremmat virheet voivat olla kohtalokkaita uudelle yritykselle. Mutta miten sitten välttää tyypilliset alkavan yrittäjän mokat? Lue alta vinkkimme, kuinka välttää virheaskeleet sekä millaisiin virheisiin uudet yrittäjät tyypillisesti sortuvat. 1.Varovaisuus tarpeettomien palvelujen kanssa Yrittäjyyden alkumetreillä on monenlaista puhelinmyyjää,…

    Lue lisää
  • Liiketoiminnan aloittaminen Mietitkö yrityksen perustamista?

    Kevytyrittäjyys on helpompi ja riskitön vaihtoehto itsensä työllistämiseen Ei yrityksen aloittamiseen ja pyörittämiseen liittyvää byrokratiaa ja paperivuoria. Päätä itse milloin työsi teet, kenelle ja mihin hintaan. Et tarvitse omaa y-tunnusta, eikä sinun tarvitse hakeutua ennakko- eikä arvonlisäverorekisteriin. Saat palkkaa ja kerrytät eläkettä. Aloita toiminta jo tänään – liittyminen on ilmaista eikä velvoita mihinkään. Perehdy lisää yrittäjyyteen tähtäävään kevytyrittäjyyteen! Haluaisitko yrittäjäksi?…

    Lue lisää
  • Liiketoiminnan aloittaminen 7 vuotta kevytyrittäjänä ennen toiminimen perustamista – viihdealan yrittäjä Aatu, 20, kertoo, miksi oikea aika uudelle yritysmuodolle oli juuri nyt

    Taikuri, juontaja ja media-alan ammattilainen Aatu Itkonen menetti keväällä 2020 kymppitonnin edestä työkeikkoja. Nuori yrittäjä käytti kuitenkin korona-ajan uuden ideointiin ja tulevan suunnitteluun – ja rakentaa nyt Tampereelle valo- ja videokuvausstudioa omalla toiminimellä. Aatun nimi saattaa kuulostaa monen korvaan tutulta. Aatu on nähty aiemmin Talent Suomessa, monen median haastatteluissa ja täällä UKKO-sivustollakin. Joku saattaa muistaa nähneensä Aatun myös patsaana, eikä…

    Lue lisää