Arvioitu lukuaika: 5 minuuttia

Kuinka kevytyrittäjyys soveltuu opiskelijoille?

kevytyrittaja-tietokoneella-tyohakemuksen-parissa

Työkokemuksen kartuttaminen on tärkeää jo opiskeluaikana tulevaa uraa silmällä pitäen. Moni ei kuitenkaan pääse itselle mieluiseen osa-aika- tai kesätyöhön tai työharjoitteluun.

Mikäli sinäkään et ole löytänyt sopivaa työtä tai et jaksa pelata hankalien aikataulujen kanssa, voisit pohtia myös kevytyrittäjyyttä! Näin pääset päättämään työasioistasi enemmän itse.

Opintojen ohella tehtävä työ on opiskelijoille usein tarpeen; kaikki eivät tunne pelkän opintotuen riittävän arjen menoihinsa, ja silloin tällöin tulee tarve kerätä säästöjä myös lomamatkaa varten. Kaikki eivät myöskään haluaisi ottaa opintolainaa ennen kuin on aivan pakko.

Moni opiskelija haluaisikin osa-aikatyön, jota heillä on mahdollisuus tehdä luennottomina päivinä, iltaisin ja viikonloppuisin. Toiset taas työskentelevät ahkerasti kesäisin tai keräävät varoja kokoon palkallisista työharjoitteluista.

Valitettavasti moni ei kuitenkaan pääse itselleen sopiviin osa-aikatöihin, ja mieluisiin kesätöihin ja työharjoitteluihin on usein valtava kilpailu hakijoiden kesken. Tällöin on punnittava muita ratkaisuja.

Eräs vaihtoehto onkin kevytyrittäjyys! Opiskelija saa tällaisen toiminnan kätevästi sovitettua tiukan ja alati muuttuvan aikataulunsa ohelle.

Kokeile kevytyrittäjyyttä jo tänään!

Kevytyrittäjyys on helpoin tapa aloittaa oma yrittäjämäinen toiminta. Voit myydä omaa työtäsi jo tänään. Ei sitoutumista, ei kuukausimaksuja.
Lue lisää kevytyrittäjyydestä

Käyttäjämme kertovat: enemmän intohimoa, vähemmän sitoumuksia

Lyhyesti kevytyrittäjyys on itsensä työllistämisen muoto, joka on varsinaista yrittäjyyttä kevyempi. Kevytyrittäjän ei tarvitse huolehtia byrokratiasta tai paperitöistä itse, sillä laskutuspalvelu hoitaa ne hänen puolestaan.

Laskutuspalvelujen käyttö on suunnattu aloille, joilla tuotteena on käyttäjän oma työ tai osaaminen.

Kevytyrittäjyys on kätevä tapa tienata sellaisille henkilöille, jotka haluavat sivutuloja. UKKO.fi:n käyttäjiin kuuluukin lukuisia opiskelijoita, jotka laskuttavat opintojensa ohessa tekemistään töistä. Heihin kuuluu myös kirjoittaja, runoilija ja taiteilija Miska Karhu.

Kuvassa kevytyrittäjä-kirjailija

”En halua tehdä töitä pimeästi, mutta toisaalta en koe olevani valmis perustamaan itse kokonaista yritystä. Kevytyrittäjyys oli tarttunut sanavarastooni, ja rupesin googlailemaan”, Miska kertoo Viikon kevytyrittäjä -haastattelussaan.

Samasta syystä kevytyrittäjäksi ryhtyi myös PT-opiskelija ja fitness-urheilija Santeri Sorasahi. Hän teki jo vakituisesti päivätöitä työvuorosuunnittelijana, mutta hänen intohimonsa oli suunnitella treeni- ja ravinto-ohjelmia.

”Kevytyrittäjyys mahdollistaa sen ilman yrittäjyyden mukanaan tuomia kiemuroita.”

Helppouden koki eduksi myös valokuvaaja Matias Halttunen.  Kyseisen haastattelunsa aikaan hän kävi vielä lukiota, mutta oli innostunut harjoittamaan valokuvauspalveluaan siinä sivussa; tämän mahdollisti kevytyrittäjyys.

”Halusin laajentaa toimialaani, mutta perustamatta kuitenkaan toiminimeä, ja UKKO.fi on tehnyt kevytyrittäjyydestä helppoa ja turvallista.”

“Näin opiskelijana on aika tärkeää, että kaikki toimii nopeasti.”

Graafikko Jarno Sutinen puolestaan sai kevytyrittäjänä jatkettua yhteistyötään firman kanssa, jossa hän oli aiemmin suorittanut opintoihin sisältyvän työharjoittelunsa.

”Yllätyin palvelun helppoudesta ja näin opiskelijana on aika tärkeää, että kaikki toimii nopeasti, ja että voi tienata hieman opiskelujen ohessa ilman suurempia ongelmia.”

Sitoumuksia ei ole ja aikataulu on joustava!

Moni työsuhde on hankala sovittaa opintojen sivuun nimenomaan aikataulujen vuoksi. Kevytyrittäjyydessä taas sitoumuksia on vähemmän ja aikataulu on joustava. Tästä Jarnokin kertoi haastattelussaan pitävänsä, sillä hän ei kokenut olevansa hyvä työskentelemään kahdeksasta neljään.

”Töitä kyllä riittää, mutta suunnittelu vaatii aina omat huokaisutaukonsa. Mutta välillä taas inspiraatio saattaa pitää minut kiinni tekemisessä useamman päivän putkeen.”

”Kevytyrittäjyyden voi laittaa vähäksi aikaa jäihin, jos opiskelut tai kokopäivätyöt sitä vaativat”, huomauttaa Miskakin.

“Kova työ ja pitkäjänteisyys palkitaan.”

Kuvassa kevytrittäjä ottaa valokuvaa

Kevytyrittäjyys mahdollistaa omien intohimojen ja harrastusten muuttamisen työksi, mutta oma-aloitteisuutta tämä toki vaatii monia muita työmuotoja enemmän. Tämän haastatellut käyttäjämmekin tietävät.

”Jatkakaa töitä omien intohimojen ja mielenkiinnon kohteiden parissa – uskon, että ennemmin tai myöhemmin se kantaa hedelmää”, Santeri kannustaa.

Matias on samaa mieltä: ”Älkää antako periksi, vaikka ei heti lähtisi rullaamaan. Kova työ ja pitkäjänteisyys palkitaan!”

Vaihtoehto kesätyölle

Kevytyrittäjä-tiskijukka työssään

Menikö opintoihisi tai urasuunnitelmaasi sopiva kesätyö sivu suun, tai muodostuiko ongelmaksi taas työskentelyn sovittaminen aikatauluusi? Ei hätää – kevytyrittäjyys ei ole vuodenaikoihin sidottua!

Kevytyrittäjämme Matias työllisti itsensä valokuvaajana myös kesällä 2019, ja oli tähän liittyen haastateltavana Huomenta Suomessa kesäkuussa. Matias kertoi, ettei hän edes hakenut muihin töihin, vaan oli suunnitellut valokuvauskeikkojen parissa toimimisen jo jonkin aikaa etukäteen.

“Nyt on niin paljon menoja, ettei minulla olisi mahdollisuuttakaan tehdä vakituista kesätyötä, ainakaan pitkään. Valokuvaajana voi toimia kun on itselle sopiva aika, ja sopia keikkoja tämän mukaisesti!”

Erottuminen ja hakuprosessit ovat usein vaikeutena.

Kesätöitä – kuten toki muitakin töitä – hakiessa ongelmana on se, että erottuminen joukosta on hankalaa. Mielenkiintoisia työpaikkoja oli Matiaksenkin mukaan aiempina kesinä auennut, mutta hakuprosessit tekivät pääsyn haastavaksi.

“Jos on hakenut vaikka kahteenkymmeneen paikkaan, niin ehkä viidestä tai kymmenestä on pelkästään vastattu. Ja jos yksi paikka onkin auennut, ei se välttämättä ole ollut se, mihin heti ensimmäisenä hakisi.”

Kaikille keikkamuotoinen työskentely ei toki sovi, vaan he kaipaisivat vakituista ja varmempaa työsuhdetta. Moni kuitenkin kokee Matiaksen tavoin omaehtoisen työskentelyn itselleen luontevaksi.

Töitä sesongin mukaisesti!

Osa voi jatkaa kesäkaudella samojen töiden parissa kuin muinakin aikoina, toiset taas keksivät sesongin mukaisesti jotain uutta itselleen. Kesään kuuluvat kauniit maisemat sekä häät ja muut tapahtumat, ja tämä työllistää runsaasti valokuvaajia. Tapahtumat ja juhlat tarjoavat mahdollisuuksia myös monille esiintyville taiteilijoille, kuten muusikoille.

Aktiivisuutta ja sisäistä yrittäjyyttä

Summataan kirjoituksen päätteeksi vielä, millä perustein kevytyrittäjyys on monelle opiskelijalle mielenkiintoinen ja toimiva työllistymisen keino.

Intohimot käyttöön. Työelämä on huomattavasti mielekkäämpää, kun pääsee tekemään toimimaan sellaisissa tehtävissä, joista todella pitää. Moni kääntäjäopiskelija työskentelee mieluummin käännöstöiden parissa kuin ravintolan keittiössä; samoin dj:n töistä nauttiva todennäköisesti tekee keikkatöitä mieluummin dj:nä kuin siivoojana!

Joustava aikataulu. Työajat ovat melko vapaita vakituiseen työsuhteeseen, osa-aikatyöhön tai esimerkiksi yrityksen pyörittämiseen verrattuna! Kevytyrittäjä voi itse päättää aikataulunsa mukaisesti, milloin hän käärii hihat.

Hinnoittelu. Tästä kevytyrittäjä voi päättää itse; apuna on hyvä käyttää hinnoitteluopastamme ja laskuria.

Asiakkaiden valinta. Asiakashankinta on tehtävä itse, mutta valintakin on vapaata! Jos kevytyrittäjä ja mahdollinen asiakas eivät päädy yhteisymmärrykseen hinnan, aikataulun tai muiden ehtojen suhteen, voi keikan jättää tekemättä.

Ei byrokratiaa. Sen lisäksi kevytyrittäjän ei tarvitse miettiä paperitöitä tai toiminnan rahoitusta. Hän voi keskittyä rauhassa itse työhön ja sen markkinointiin.

Ei sitoumuksia. Kevytyrittäjänä toiminnan voi aloittaa vaikka jo tänään ja sen voi myös lopettaa milloin haluaa.

Työkokemus ja kontaktit. Opiskelijat ovat yleensä melko uusia työkentällä, mutta kevytyrittäjänä toimiessaan heillä on mahdollisuus saada sekä tärkeää kokemusta että hyviä tuttavuuksia ja kontakteja; molemmat ovat ehdottomia myöhemmin töitä etsiessä.

Näyttö aktiivisuudesta. “En päässyt opiskelijana hakemiini työpaikkoihin, joten työllistin itseni.” Tällaista rekrytoijat kuulevat mielellään! Kun kevytyrittäjänä toiminut opiskelija hakee valmistuttuaan töitä, katsovat työnantajat hyvällä sitä, että hän on opiskellessaan ollut aktiivinen ja hankkinut kokemusta itse.

Kevytrittäjän tärkeimpiä ominaisuuksia ovat päättäväisyys, oma-aloitteisuus ja oman osaamisalueen tiedostaminen. Mikäli sinulta löytyy tällaista intoa ja sisäistä yrittäjyyttä, voi toiminnan kokeilu hyvinkin kannattaa.

Kaiken lisäksi tämän on erinomaista yrittäjämäisen toiminnan “treenausta”. Eihän sitä tiedä, kenties innostutkin perustamaan oman yrityksen valmistuttuasi, jos liikeideasi lähtee kunnolla lentoon?

Kokeile kevytyrittäjyyttä jo tänään!

Kevytyrittäjyys on helpoin tapa aloittaa oma yrittäjämäinen toiminta. Voit myydä omaa työtäsi jo tänään. Ei sitoutumista, ei kuukausimaksuja.
Lue lisää kevytyrittäjyydestä
Milla-Maria Karvinen

Milla on teräväkynäinen sisällöntekijä, joka innostuu uuden ideoinnista, vanhan kehittämisestä ja vaikuttavasta viestinnästä. Vapaa-ajalla hän rentoutuu lenkkeilemällä lähimetsässä hyvä podcast tai musiikki kuulokkeissa.

Muita artikkeleita aiheesta Työelämä:

  • Työelämä Vietätkö sinä tänään unelmien työpäivää?

    Tänään 5.10. vietetään Suomessa toista kertaa valtakunnallista Unelmien työpäivää, jota ovat yhdessä rakentaneet Yksi elämä -verkosto ja Work goes happy -työhyvinvointiverkosto. Unelmien työpäivän tarkoitus on nostaa esiin pieniä ja suuria tekoja, joiden avulla työpaikoilla ja työyhteisöissä voidaan kehittää omaa arkea. On kaikkien etu, että töissä voidaan hyvin ja työelämä muuttuu yhä parempaan suuntaan! Mikä voisikaan syksyisenä perjantaina olla parempi keskustelun…

    Lue lisää
  • Työelämä Lotto lopetetaan ja muut aprillipilat

    Tänään olemme saaneet taas lukea hulluja ja outoja uutisia aprillipäivän kunniaksi. Aprillipäivänä on tapana huijata muita ihmisiä keksimällä mitä ihmeellisimpiä uutisia. Seuraavassa muutama poiminta tämän päivän vedätyksistä. Lotto on tullut tiensä päähän Veikkaus ilmoitti omassa tiedotteessaan, että he ovat päättäneet lopettaa Loton vähäisen pelaajamäärän takia. “Emme edes tuplaa pelaajamäärässä Putouksen katsojalukuja, harmittelee Veikkauksen varatoimitusjohtaja Olli Sarekoski.”, tiedotteessa kerrotaan. Alkolukko Facebookiin…

    Lue lisää
  • Työelämä Miten naisten palkoista ja töistä on vuosien saatossa väännetty? Yrittäjyyskoulu kokosi naistenviikolle puhuttelevan aikajanan

    Yrittäjyyskoulun kokoama aikajana paljastaa mielenkiintoisia poimintoja siitä, miten naisten palkkoja on selvitetty ja edistetty reilun sadan vuoden ajanjaksolla. 1919 Naimisissa olevat naiset saavat Suomessa oikeuden ansiotyöhön ilman aviomiehen suostumusta. No jo oli aikakin! 1930 Uusi avioliittolaki vapauttaa aviovaimon miehensä holhouksesta. Hienoa! Hieman myöhemmin sotien aikana naiset pitävät Suomen rattaat käynnissä miesten taistellessa rintamalla. Naiset pyörittävät suuriakin maatiloja, sekä ahertavat tehtaissa…

    Lue lisää