Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia

Tee sitä mitä rakastat!

teesitämitärakastat

Ilahdun aina, kun huomaan sosiaalisessa mediassa ihmisten käyttävän aihetunnistetta #lovemyjob. Sitä näkee käytettävän usein, kun työpaikan arjessa tapahtuu jotakin erityisen ihanaa, kun saavutetaan asetettuja tavoitteita, kun clousataan kauppoja, kun päästään tapaamaan inspiroivia ihmisiä, kun saadaan luoda uutta ja kun viihdytään töissä. Aihetunnistetta käyttävät sekä palkansaajat, yrittäjät että itsensätyöllistäjät – eikä se katso paikkaa tai aikaa.

On mahtavaa huomata, kuinka monet viihtyvät työssään ja pitävät siitä mitä tekevät! Ja kertomalla siitä vaikkapa somessa, voi inspiroida muita arjen puurtajia!

Milloin itse viimeksi ajattelit, että “kylläpä rakastan työtäni”?

Kevytyrittäjänä voit tehdä työtä, jota rakastat!

Päätät itse töistäsi, asiakkaistasi ja aikataulustasi – UKKO.fi hoitaa puolestasi paperityöt.
Liity kevytyrittäjäksi tästä

Itsensä työllistäjät ovat tyytyväisiä työhönsä

Kevytyrittäjä tekee sitä mitä rakastaa. Se on koko kevytyrittäjyyden idea ja syy sille, miksi UKKO.fi on aikoinaan perustettu. Haluamme mahdollistaa kaikille omien unelmien tavoittelun ja sen, että jokainen voi keskittyä tekemään sitä missä on hyvä ja mitä rakastaa.

Tutkimusten mukaan itsensä työllistäjät ovat tyytyväisempiä omaan työhönsä kuin palkkatyössä olevat. Itsensä työllistäjät ovat innostuneita työstään ja heidän motivaationsa omaan työhön on suuri. Ilmiöstä käytetään myös termiä työn imu.

Kuvassa infograafi työn imusta kevytyrittäjätutkimuksesta

Oheisesta infograafista näkee, että kaikista itsensä työllistäjistä 56 % sanoi olevansa innostuneita työstään, kun vastaava osuus palkansaajilla oli 35 %. Myös työhön syventyminen tuottaa itsensä työllistäjille voimakkaampaa tyytyväisyyttä kuin palkansaajille. Tämän lisäksi tyytyväisyys työhön syventyessä ja innostus omasta työstä on tavallisempaa itsensätyöllistäjille kuin palkansaajille.

Oman työn hienous on usein vapaudessa

Samaisen tutkimuksen esihaastatteluissa yrittäjyyteen liittyvinä vetovoimatekijöinä tulivat ilmi muun muassa työn itsenäisyys, ajankäytön hallinta sekä se, että oman osaamisensa voi hyödyntää kokonaan. Nämä ovat samoja syitä, joita kevytyrittäjät kertovat, kun heiltä kysytään kevytyrittämisen parhaita puolia tai syitä alkaa kevytyrittäjiksi. Poiminkin muutamia UKKO.fi-palvelun käyttäjien kommentteja tästä esimerkiksi:

“Hienointa on varmasti se, että kiinteitä työaikoja ei ole.” – Michael Bleu, musiikki- ja leffatyyppi

“Hienointa ovat ihmiset – oppilaat ja asiakkaat sekä työkaverit ja yhteisöt. Niin myös ohjaamani lajit, etenkin jooga. Ja vapaus! Valitsen itse mitä tunteja, mihin kellonaikaan ja missä paikassa ohjaan.” – Merja Turunen, jooga- ja kuntosaliohjaaja

“Hienointa on, että tapaan uusia ihmisiä ja saan kiitosta osaamisestani.” – Mindy Mad Magnolia, performanssi- ja burleskiesiintyjä

“Rakkaus siihen mitä teen sekä asiakkaiden palaute on hienointa työssäni.” – Taru, hieroja

“Hienointa on, se että voi tehdä mitä vain! Jokainen työpäivä on erilainen.” – Anikó Lehtinen, juomatoimittaja, olutkirjailija, opettaja, radiotoimittaja

“Hienointa on se, että rakastan sitä mitä minä teen.” – Julien, graafinen suunnittelija

“Hienointa kevytyrittäjyydessä ovat sen loputtomat mahdollisuudet.” – Jaana, viestinnän ammattilainen

Aika mahtavia ajatuksia oman työn upeudesta, eikö totta?

Intohimo mahdollistaa onnistumisen

UKKO.fi:n motto, Tee sitä mitä rakastat, on kantava ajatus yrityksemme arjessa ja kaikessa tekemisessämme. Tähän lauseeseen kiteytyy olennaisesti sekä kevytyrittäjyyden työn ydin että UKKO.fi:n työntekijöiden toiminnan keskeisin ajatus.

Yrittäjyys ja yrittäjämäinen tapa tehdä työtä kertovat meille ennen kaikkea siitä, että työn tekijä on motivoinut, sitoutunut ja innoissaan siitä, mitä hän tekee. Intohimo ja innokkuus omaa työtä kohtaan takaa myös jatkuvan kehittymisen ja loistavan työnjäljen. Kukapa ei haluaisi saada kiitosta (ja palkkaa) erinomaisesti tehdystä työstä, joka ei ole edes tuntunut työltä?

Kuvassa UKKO.fin perustajat kannustavat yrittämään

Näissä tunnelmissa UKKO.fi toivottaa kaikille kevytyrittäjille ja muille työtään rakastaville ihanaa ystävänpäivää!

Ps. Jos sinäkin haluat tehdä sitä mitä rakastat ja RYHDY KEVYTYRITTÄJÄKSI!

Kokeile kevytyrittäjyyttä jo tänään!

Kevytyrittäjyys on helpoin tapa aloittaa oma yrittäjämäinen toiminta. Voit myydä omaa työtäsi jo tänään. Ei sitoutumista, ei kuukausimaksuja.
Lue lisää kevytyrittäjyydestä

Kirjoittaja: Piia Peiponen

Piia on viestinnästä innostuva somenautiskelija ja lempeä kieliniuho, jota kiinnostavat muuttuva työ ja työelämä. Inspiraation lähteinä kirjoituksiin ja elämään toimivat ilmiöt ja ihmiset.

Muita artikkeleita aiheesta Inspiraatio:

  • Inspiraatio Aina kannattaa yrittää!

    UKKO.fi oli vain yksi baarissa keksitty idea muiden joukossa. Ja sellaiseksi se olisi jäänytkin, jos emme olisi yrittäneet. Sinä iltana kuppilan pöydässä olimme vain me: Olli, Marko, Antti ja noh, Ukko tietenkin. Jos olisimme nähneet tulevaisuuteen, niin kaverimme Ukko ei ehkä olisi suostunut antamaan omaa nimeään yrityksen käyttöön. Siinä illassa ei varsinaisesti ollut taikapölyä. Ollia, Markoa, Ukkoa ja Anttia kyllästytti…

    Lue lisää
  • Inspiraatio Mistä löytää inspiraatiota?

    Välillä on hetkiä, jolloin kaikki tuntuu harmaalta, eikä mikään inspiroi. Hommia on kuitenkin saatava edistettyä. Mikä silloin neuvoksi? Miten löytää inspiraatiota ja motivaatiota tekemiseen? Monesti itselläkin tulee eteen hetkiä, jolloin kauan kaivattu rauha, hiljaisuus ja aika keskittymiselle löytyy eli olisi oivallinen hetki tehdä esimerkiksi keskittymistä vaativaa kirjoittamistyötä. Kuitenkin juuri silloin paperille (tai näytölle) ei muodostu järkeviä lauseita eikä päässä ole…

    Lue lisää
  • Inspiraatio ”Yrittäjäksi ryhtyminen antoi minulle vapauden” – mitkä ovat yrittäjyyden parhaat puolet?

    Tuhannet ja tuhannet ihmiset pohtivat tänäänkin Suomessa sitä, että pitäisikö heidän irrottautua palkkatyöstä ja ryhtyä yrittäjäksi. Mikä yrittäjyydessä (tai kevytyrittäjyydessä) oikein vetää puoleensa? Pohdimme aihetta tässä artikkelissa. Vapaus houkuttelee yrittäjäksi Yrittäjyys ei enää 2010-luvulla kalskahda kaikkien korvaan siten, että mieleen tulee vain pelottavia uhkakuvia, byrokratiaa ja vaatimuksia. Yrittäjyysmyönteisyys on levinnyt startup-villityksen myötä kaikkialle Suomeen ja lisännyt positiivisia mielikuvia kaikenlaisesta yrittäjyydestä.…

    Lue lisää