Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Moniosaaja voi yhdistää eri toimialat kevytyrittäjänä

moniosaaja2

Tiesitkö, että kevytyrittäjänä ei tarvitse valita vain yhtä uraa, vaan silloin voi laskuttaa usean eri toimialan töistä? Jos siis intoa, taitoa ja asiakkaita riittää usean eri alan töihin, on aivan mahdollista tehdä töitä sekä muusikkona että tietoturva-asiantuntijana.

Perinteisessä palkkatyössä tällainen monialaisuus lienee harvinaisempaa, mutta kevytyrittäjien keskuudessa on melko tavanomaista, että yhdellä taitavalla ja aktiivisella ihmisellä on osaamista ja toimeksiantajia useammalla eri alalla.

Mistä tämä johtuu? Osatotuudesta voi olla se, että matalapalkkaisessa ammatissa tai vahvasti sesonkeihin nojaavalla alalla työskentelevän henkilön on pitänyt luovasti keksiä keinoja, joilla ansaita elanto myös sesonkien ulkopuolella – ja siksi monialatyö on tullut mukaan kuvaan.

Toinen merkittävä syy voi olla se, että kevytyrittäjäksi päätyvät henkilöt ovat luonteeltaan aktiivisia ja oma-aloitteisia, jolloin heille on ollut luontevaa tarttua keskenään hyvin erilaisiinkin työtehtäviin, kun sellaisia on tullut vastaan.

Millä aloilla kevytyrittäjät työskentelevät?

Kevytyrittäjien ammattien kirjo on laaja, sillä omasta työstä tai palvelusta laskuttaminen sopii todella monelle eri alalle. Meidän palvelumme kevytyrittäjistä löytyy sekä perinteisiä duunareita että valkokauluksisia tietotyöläisiä. Maalareiden, kirvesmiesten ja konsulttien lisäksi hyvin edustettuina ovat monet kulttuurialan taitajat aina taikureista ja merenneidoista valokuvaajiin ja graafikoihin. Lisäksi kauttamme laskutetaan paljon siivous- ja hyvinvointialan työtä, sillä näiden palvelujen kysyntä kuluttaja-asiakkaiden keskuudessa on kasvanut merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana.

Vaikka perinteiset ammatit pitävät edelleen pintansa, ovat erityisesti nuoret todella kekseliäitä sen suhteen, millaisille palveluille löytyy asiakkaita.

Vaikka unelma-ammattia ei löytyisikään opinto-ohjaajan ammatinvalintatestistä, ei se tarkoita, etteikö päättäväinen nuori voisi luoda itselleen uraa jollakin aivan uudella uralla.

Viime vuonna kokosimme joulukalenteriimme joukon hieman epätavallisempia ammatteja; jos kaipaat inspiraatiota uuden uran etsimiseen, kurkkaa 24 eriskummallista ammattia tästä artikkelista.

Monialaisuus on vahvuus työelämässä

Nyt käynnissä olevan työn murroksen yhteydessä on puhuttu paljon elinikäisestä oppimisesta ja tulevaisuuden työelämätaidoista. Ammatit ja kokonaiset toimialat muuttuvat ja sen myötä kaikkein osaavimpienkin ammattilaisten on kehitettävä taitojaan, opeteltava uusien laitteiden ja järjestelmien käyttöä ja seurattava toimialan kehittymistä.

Työelämän muuttuessa monen alan osaajan on tietysti helpompi työllistää itsensä, koska hän taitaa usean eri toimialan töitä. On arvioitu, että lähitulevaisuudessa työmarkkinoilla on vahvoilla kaksi erilaista työnhakijatyyppiä: hyvin tulevat pärjäämään johonkin melko pieneen osa-alueeseen erikoistuneet superasiantuntijat, jotka tietävät tästä erikoisalasta aivan kaiken sekä sellaiset työelämän generalistit, jotka taipuvat tilaisuuden niin vaatiessa lähes mihin tahansa positioon.

Generalistit, joilla on laaja kokemus monilta aloilta, erinomainen kyky yhdistellä asioita ja nähdä laajempia yhteyksiä ja merkityksiä, ovat arvokkaita osaajia mille tahansa yritykselle tai organisaatiolle.

Monen alan osaajilla ja työelämän generalisteilla on ammattiin liittyvien taitojen lisäksi myös usein työelämätaitoja, joita työnantajat ja toimeksiantajat arvostavat.

Moniosaaja on…

  • innokas ja nopea oppimaan,
  • motivoitunut kehittymään,
  • joustava muutoksen suhteen,
  • taitava toimimaan erilaisissa ympäristöissä ja ryhmissä,
  • itseohjautuva,
  • aktiivinen.

Millaisia yllättäviin ammattiyhdistelmiin olet törmännyt? Oletko itse usean eri alan taitaja? Kerro se alla kommenteissa!

Lue myös

Lisäduuni on helpointa kevytyrittäjänä

Kevytyrittäjyys alaikäisenä on mahdollista! 16-vuotias Rene ja 17-vuotias Jon tekevät tiliä kevytyrittäjinä

Kaipaatko lisätuloja? —30 konkreettista vinkkiä

Kokeile kevytyrittäjyyttä jo tänään!

Kevytyrittäjyys on helpoin tapa aloittaa oma yrittäjämäinen toiminta. Voit myydä omaa työtäsi jo tänään, Y-tunnuksella tai ilman. Rekisteröityminen 0 €, ei kuukausimaksuja.
Lue lisää kevytyrittäjyydestäAskarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö

Muita artikkeleita aiheesta Työelämä:

  • Työelämä Toimialojen muutokset – missä mennään, mitä odotettavissa?

    Työelämä muuttuu ja kehittyy alinomaa, ja erityisen kiihkeiltä muutokset tuntuvat nyt, kun neljäs teollinen vallankumous velloo ympärillämme. Valtavia muutoksia ovat saaneet aikaiseksi myös internet ja digitalisoituminen. Kukin toimiala kehittyy omalla tavallaan ja muutokset näkyvät niissä eri tavoin; alati kehittyvällä teknologialla on kuitenkin vaikutusta niistä jokaiseen. Automatisaatio, digitalisaatio, globalisaatio, robotisaatio… Siinä muutama termi, joita kuulee nykyisin jatkuvasti käytettävän työelämästä puhuttaessa. Näiden…

    Lue lisää
  • Työelämä Naistenviikon kolumni: En valita, vaan totean

    Kuvitelkaa tilttiin mennyt puhelin, joka jumiutuu toistamaan biisin kertosäettä. Juuri siltä minusta tuntuu puhuessani joskus siitä, että tasa-arvon eteen pitäisi tehdä vielä enemmän töitä. Olen väsynyt, koska aihe on kerrassaan kulunut. Kulunut siksi, että samoja asioita toistetaan vuodesta toiseen. Silti muutos on ollut hidasta. Siksi olen päättänyt, että enää en valita, vaan totean. On ensiarvoisen tärkeää alleviivata sitä, että haluan…

    Lue lisää
  • Työelämä Itsensätyöllistäjä, näin huolehdit sosiaalisista kontakteistasi!

    Itsensä työllistämisessä on runsaasti plussapuolia, mutta se voi käydä myös yksinäiseksi. Työmuoto on itsenäinen, eikä alaisia tai työkavereita välttämättä ole. Sosiaalisten suhteiden vaaliminen on tärkeää, ja ”yksinäiset” työskentelijät voivatkin onneksi keskittyä niihin vapaa-ajallaan. Tässä kirjoituksessa kerrotaan, kuinka he voivat hoitaa niitä myös työaikanaan! Itsensätyöllistämisen suosio kasvaa Suomessa jatkuvasti. Yhä useampi kokee olevansa onnellisin työssä, jossa pääsee hyödyntämään todellisia kykyjään ja…

    Lue lisää