Arvioitu lukuaika: 4 minuuttia

Vieraskynä: 5 vinkkiä uramuutokseen

nuori-kevytyrttaja-nainen-valopilkkujen-keskella

UKKO.fi:n vieraskynä-blogeissa eri alojen asiantuntijat kirjoittavat muun muassa yrittäjyydestä, työelämästä ja hyvinvoinnista oman erikoisalansa näkökulmasta. Tässä kirjoituksessa Muutostoimisto Tulevan Johanna Valovirta kertoo keinoja, joilla uramuutos ja oman osaamisalueen laajentaminen käyvät kätevästi.

Se tapahtuu yhä useammalle miestä: tulee oivallus, haave tai vähintään aavistus siitä, että voin käyttää osaamistani eri tavoin tai laajemmin kuin tällä hetkellä.

Uramuutokseen liittyvien ajatusten äärelle kannattaa pysähtyä. Tein itse uramuutoksen muutama vuosi sitten ja jaan tässä tekstissä vinkkini siihen, miten onnistuin matkallani kohti omannäköistä ja mielekästä kasvupolkua!

1. Uramuutos käynnistyy oman osaamisen tunnistamisesta ja sanoittamisesta

Osaaminen ei ole sama asia kun tutkinto ja työura. Osaaminen kertyy monista eri suunnista ja tietoa on tarjolla monin eri tavoin. Uramuutosta miettiessäsi sinun kannattaa ottaa tarkasteluun osaamisesi koko laajuudessaan ja miettiä, kuinka voisit saada siitä kaiken hyödyn irti.

Kokosin muutamia kysymyksiä, joilla voit päästä pohdinnoissasi alkuun. Täyden hyödyn kysymyksistä saat, jos kirjoitat ne ensin ylös ja sen jälkeen keskustelet niistä jonkun kanssa. Vain omassa päässä pohdittuna päästämme itsemme näissä usein liian helpolla, ja tärkeimmät oivallukset jäävät syntymättä. Keskustelujen kautta syntyvät oivallukset syventävät ajatuksiamme.

Kysymyksiä ajattelusi tueksi:

  • millaisia asioita teen mielelläni?
  • mitä asioita haluaisin työlläni edistyy?
  • mitkä asiat minua kiinnostavat – olenko viime aikoina huomannut jonkin aiheen kutsuvan itseäni puoleensa?

Kun huomaat kiinnostuvasi jostain uudesta aiheesta, on se syytä ottaa vakavasti. Voisiko se olla jotain sellaista, josta voisit saada innostusta tekemiseesi? Näitä ei kannata väheksyä – mieti vaikka erästä kodinjärjestelyopusta, jota on myyty miljoonia kappaleita! Sekin sai alkunsa innostuksesta itselle tärkeää aihetta kohtaan.

Neljä valkoista ovea ja yksi vaaleanpunainen

2. Osaamisen kehittäminen

Osaamista voi kartuttaa monin tavoin. Koska osaamisesi on paljon laajempi kuin tutkintosi ja työkokemuksesi, voi sitä myös kehittää tutkinnon ja työkokemuksen lisäksi monin eri tavoin.

Esimerkiksi vapaaehtoistyöt ovat hyvä mahdollisuus kehittää omaa osaamista. Vaihtoehtoja on tarjolla paljon sekä organisaatioiden että niissä tarjolla olevien tehtävien näkökulmasta. Joissakin vapaaehtoistöissä on myös mahdollisuus saada koulutusta tai kattavaa perehdytystä tehtävään, eli alkuun riittää kiinnostus. Viime vuosina on syntynyt paljon ammattialoihin liittyviä vapaaehtoisia ryhmiä ja yhdistyksiä, joiden parissa pääsee kehittämään ammatillista osaamista.

Vapaaehtoistöiden lisäksi osaamisen kehittämistä voi lähestyä opintojen kautta poimien itselle sopivia opintokokonaisuuksia, tehdä sivutoimisesti töitä kiinnostavan aiheen parissa tai löytää harrastuksen parista uusia kehittymismahdollisuuksia.

3. Ennakoiva urasuunnittelu

Ottamalla ennakoinnin mukaan urasuunnitteluun varmistat oman työelämäkelpoisuutesi myös tulevaisuudessa. Käytännössä tämä tarkoittaa erilaisten tulevaisuuskuvien, eli skenaarioiden tekemistä. Tämä tarkoittaa sitä, että mietit osaamistasi peilaten vähintään 3-5 vuotta eteenpäin hyödyntäen megatrendejä, signaaleja ja toimintaympäristötietoa.

Muuttuvan maailman tarpeista ja sinun osaamisesi risteyskohdassa syntyvät parhaimmat oivallukset.

Ennakoivaan urasuunnitteluun kannattaa ottaa mukaan muitakin, esimerkiksi työyhteisöstäsi. Jos ennakointi on sinulle uutta tai haluat oppia siitä enemmän, kannattaa harkita myös valmentajan palveluita. Omia ajatuksia on hyödyllistä avartaa esimerkiksi ennakoivan urasuunnittelun valmentajan sparrauksessa.

Työelämän muutokset ovat luoneet myös palveluita, joita kannattaa hyödyntää. Kaikkea ei tarvitse opetella ja oivaltaa itse. Voit keskittyä tekemään niitä asioita, jotka ovat sinulle antoisia, ja hyödyntää muiden osaamista niillä osa-alueilla, jotka ovat vähemmän mieluisia tai vaikeita. Uramuutosta voi kokeilla esimerkiksi pienempinä projekteina kevytyrittäjyyden kautta!

4. Verkostoituminen

Uramuutoksesta ei tarvitse selvitä yksin. Muut ihmiset voivat tukea sinua monin tavoin, ja monet heistä ovat erittäin mielellään avuksi. Tässä muutamia vinkkejä:

  • Osaamisen tunnistamisessa voit hyödyntää esimerkiksi ystäviäsi ja kanssasi työskennelleitä, eli voit pyytää heiltä kuvauksia sinusta ja saada hyviä vinkkejä osaamisesi sanoittamiseen.
  • Työmahdollisuudet voivat löytyä yllättävistä paikoista. Mitä useampi ihminen tietää millaisia töitä olet hakemassa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä heidän kauttaan voi myös tulla työmahdollisuuksia.
  • Uramuutos on nimensä mukaisesti muutostilanne, ja siihen liittyy usein myös yllättävää kuormitusta. Asiat voivat esimerkiksi edetä paljon nopeammin tai hitaammin kuin suunnittelet. Muut ihmiset voivat tukea hyvinvointiasi, jos ojentaudut heitä kohti.
  • Keskustelut muiden uramuutosten tehneiden kanssa toimivat innostavina esimerkkeinä onnistumisista, joten niihin keskusteluihin kannattaa myös hakeutua.

Henkilö tienhaarassa

5. Teot – tärkeintä on aloittaa jo tänään!

Pienistä teoista kertyy kokonaisuuksia, jotka vievät eteenpäin. Suunnittelu on toki tärkeää, mutta olen nähnyt useamman muutoksen myös pysähtyvän siihen, että täydellisestä suunnitelmasta onkin tullut päämäärä. Itsetuntemuksen lisääminen ja suunnitelmien tekeminen ovat toki tarpeellisia, mutta niiden pitäisi johtaa myös tekoihin.

Minulta kysytään välillä, että olisiko minua harmittanut uramuutoksen aloittaminen, jos en olisikaan onnistunut? Tähän vastaaminen on helppoa: Ei. Omannäköisen, uuden urasuunnan löytymisen jälkeen sisäinen motivaatio toi varmuuden, että jollain tavalla ja aikataululla tulen sen toteuttamaan.

Jo itse matka oli erittäin antoisa. Tärkeintä on aloittaa, mieluiten jo tänään!

Kevytyrittäjyys on eräs kätevä väylä, jonka kautta voi päästä siirtymään uusille urapoluille; kevytyrittäjänä voi myydä omaa osaamistaan ja laskuttaa työkeikoista ilman tarvetta perustaa omaa toiminimeä.

Lue myös entisen kevytyrittäjämme Satun tarina siitä, kuinka hän löysi uralleen uuden suunnan!

Kirjoittaja: Johanna Valovirta

Johanna on osaamisen kehittämisen ja erilaisten kasvupolkujen asiantuntija sekä rekrytoinnin ammattilainen. Johanna pilkkoo isotkin muutokset pedagogisella otteellaan konkreettisiksi askeleiksi vaikkapa työnhaku- tai uramuutostilanteissa.

Lue myös

Näin saat töitä luovalta alalta – Luovan alan työpaikat

Työnhaku – Näillä ohjeilla saat unelmiesi työpaikan kolmessa viikossa

Työhaastattelukysymykset – Näihin kannattaa varautua

Linkedin on paras työkalu työnhakijalle ja yrittäjälle, mutta moni hukkaa siellä mahdollisuutensa – asiantuntija Hannu Pelli kertoo, mitä siellä pitää hoksata

Muita artikkeleita aiheesta Työelämä:

  • Työelämä Säästäminen tuo vakautta ja vapautta – suomalaiset eivät ole kovin ahkeria säästäjiä

    Tutkimusten ja kyselyiden mukaan suomalaiset eivät säästä yhtään enemmän kuin aiemmin – oikeastaan päinvastoin. Matalat korot ja luotto omaan talouteen ovat saaneet suomalaisten entisestäänkin vähäisen säästämisinnostuksen laantumaan. Noin puolet suomalaisista laittaa rahaa säästöön joka kuukausi. Tämä ei kuulosta kovin suurelta määrältä, kun miettii viime aikoina erityisesti naisten säästämisestä tehtyjen lehtijuttujen ja medianostojen määrää. Säästämisestä siis kyllä puhutaan. Suomalaistalouksien säästäminen on laskenut…

    Lue lisää
  • Työelämä Yrittäjän verkostoituminen – 5 hyödyllistä vinkkiä

    Verkostoituminen on yrittäjän etu! Niiden kautta hän saa yhteistyökumppaneita, työtarjouksia ja urasparrausta. Lisäksi ne tarjoavat tukea haastaviin tilanteisiin, joita liiketoiminnassa saattaa tulla vastaan. Tässä kirjoituksessa annamme 5 oivallista vinkkiä siihen, missä ja miten pääset kehittämään verkostoasi. 1. Verkostoidu sosiaalisessa mediassa Some on luotu nimenomaan verkostointia varten. Sillä on nykyisin myös keskeinen rooli oman itsen ja osaamisen markkinoinnissa. Somessa voit näkyä,…

    Lue lisää
  • Työelämä Opiskelija, etkö löytänyt itsellesi kesätöitä? – Ei hätää, työllistä itsesi kevytyrittäjänä!

    UKKO.fi on vaihtoehto sentin venyttämiselle ja opintolainalle! Opintotukeasi leikataan ja tuen saamisen kriteerejä kiristetään samalla kun kesätyöt ovat kiven alla. Opiskelijana joudut tarkasti suunnittelemaan opintojesi aikaisen rahoituksen: kiristätkö vyötä vai nostatko opintolainaa? UKKO.fi-laskutuspalvelu on tarkoitettu aloille, joilla tuotteena on oma työ ja osaaminen. Jos opiskelet esimerkiksi graafista alaa, kääntämistä, ohjelmointia tai valokuvausta, UKKO.fi sopii sinulle. Myy siis omaa osaamistasi ja…

    Lue lisää