Työelämä

Asiaa työelämän ilmiöistä ja työnhausta.

Uusimmat artikkelit

Työelämä Yhä useampi työskentelee eläkkeellä

Kesken vanhuseläkkeen töihin palaa, syystä tai toisesta, jatkuvasti kasvava joukko suomalaisia, uutisoi tänään Yle. Artikkelin mukaan osa palaa töihin joutilaisuuttaan, osa huomattuaan olevansa edelleen haluttua työvoimaa. Kokeneet ja pitkän työuran jo tehneet ammattilaiset ovat yksi UKKO.fi:nkin nopeimmin kasvavista asiakasryhmistä. Viimevuotisen kyselytutkimuksen perusteella kevytyrittäjyys on senioreille sopiva tapa tehdä töitä omiin nimiin. Ylen uutisessa haastateltiin Eila…

Lue lisää

Työelämä Millaista on työnhaku nykyisin?

Kesätyönhakuruljanssi tuntuu aikaistuvan vuosi vuodelta. Mitä isompi organisaatio, sitä aiemmin rekrytointi aloitetaan. Monissa yrityksissä, kunnissa ja organisaatioissa kesätyöhaku on aloitettu jo alkuvuodesta. Jos haaveena siintää työpaikka kesäksi, kannattaa työnhaku aloittaa viimeistään nyt. Silti tulevanakin kesänä osa hakijoista, koululaisista ja opiskelijoista, jää kovasta yrityksestä huolimatta ilman työtä, sillä yhtä avoinna olevaa paikkaa kohden voi tulla satoja…

Lue lisää

Työelämä Vieraskynä: Y-Säätiö yhdistää Uuras-kohteissaan työn ja asumisen

Viime vuonna Y-Säätiö lähti yhteistyössä Ajatushautomo Demos Helsingin kanssa kehittämään kohtuuhintaisen vuokra-asumisen konseptia. Aihetta työstettiin useissa työpajoissa yhdessä asukkaiden ja asiantuntijoiden kanssa. Kolmen kärjeksi jatkokehittämiseen nousi hyvän vuokra-asumisen malli, energiatehokkuus sekä asumisen ja työn yhdistäminen. Tämän vuoden alussa uutta boostia kehittämiseen toi Y-Säätiön VVO:lta ostamat korkotuetut vuokra-asunnot. Kauppa kaksinkertaisti asuntokannan 16 300 asuntoon. Huhtikuussa asunnoille…

Lue lisää

Työelämä Itsensä työllistäjien määrä kasvaa – vaihtoehto perinteiselle palkkatyölle ja omalle yritykselle

Itsensä työllistäjien määrä Suomessa on kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana kasvanut merkittävästi. Historiamme aikana erilaiset itsensä työllistämisen tavat ovat kasvattaneet suosiotaan erityisesti taloudellisesti epävarmoina aikoina. (lisää…)

Lue lisää

Työelämä Fintech, alustatalous ja jakamistalous – mitä ne tarkoittavat?

UKKO.fi on esitelty monessa tapahtumassa Fintech-yrityksenä. Mitä ihmettä se Fintech sitten oikein tarkoittaa? Ja mitä tarkoittavat usein juhlapuheissa esiintyvät alustatalous ja jakamistalous? Kerron tässä artikkelissa selvällä suomen kielellä, mitä nämä trendisanat oikeasti tarkoittavat. [ukko-cta title="Kokeile kevytyrittäjyyttä jo tänään!" slogan="Kevytyrittäjyys on helpoin tapa aloittaa oma yrittäjämäinen toiminta. Voit myydä omaa työtäsi jo tänään. Ei sitoutumista, ei…

Lue lisää

Työelämä Pimeää työtä on tarjottu joka toiselle

Me haluamme tietää, mitä käyttäjillemme kuuluu ja millaisia mielipiteitä heillä on kevytyrittäjyydestä ja sen vaikutuksista yhteiskuntaan. Tämän vuoksi teimme heinäkuussa kyselytutkimuksen, jonka tarkoituksena oli selvittää kevytyrittäjyyden yhteiskunnallista vaikuttavuutta sekä UKKO.fi-laskutuspalvelun käyttäjien mielipiteitä harmaasta taloudesta, yrittäjyydestä ja työttömyysturvasta. Kyselyn perusteella harmaa talous on vahvasti läsnä suomalaisten elämässä, sillä joka toinen on saanut tarjouksen, jossa työt on…

Lue lisää

Työelämä 2020-luvulla

Työelämä on muuttunut paljon lyhyessä ajassa, eikä tyypillinen 2020-luvun työelämä enää olekaan läheskään samanlaista kuin vaikkapa vielä kymmenen vuotta sitten, puhumattakaan, jos ajassa mennään vieläkin kauemmas taaksepäin. Tässä artikkelissa tutustutaan 2020-luvun työelämän tyypillisiin piirteisiin ja pohditaan millaisia ominaisuuksia nykyajan työelämä vaatii työntekijöiltä.

Vuorovaikutustaidot korostuvat

Nykyajan työelämässä hyvin monenlaiset vuorovaikutustaidot ovat tarpeen ja niiden merkityksen odotetaan korostuvan entisestään lähitulevaisuudessa. Vaikka yhä useampia työtehtäviä on nykyisin mahdollista hoitaa digitaalisesti, ovat vuorovaikutustaidot tästä huolimatta, tai kenties osittain juuri tästä syystä, erityisen kovaa valuuttaa.

Pätkätyöt

Pätkätyöt ovat tyypillisiä 2020-luvun työelämälle. Nykyään enää erittäin harva viettää koko työuransa samalla työpaikalla, kuten menneillä vuosikymmenillä usein oli tapana, eikä moni enää edes haaveile tällaisesta työurasta, vaan haluaa kokeilla erilaisia työpaikkoja ja -tehtäviä. Toisaalta pätkätyöt aiheuttavat myös ylimääräistä stressiä ja vaativat jatkuvaa uuden oppimista. Nykyajan työntekijöiden tuleekin olla entistä joustavampia ja kiinnostuneempia oppimaan uusia asioita.

Etätyöt

Koronaepidemia korosti etätöiden merkitystä ja toi esiin sen moninaiset mahdollisuudet. Moni kokeili koronaepidemian aikana etätöitä ensimmäistä kertaa ja erilaiset meetit ja etäpalaverit tulivat monelle tutuiksi. Osa totesi etätyöskentelyn erittäin mielekkääksi tavaksi työskennellä, kun taas osa totesi jo kaipaavansa takaisin työpaikalle työkavereiden keskelle.

Etätyössä työntekijältä vaaditaan erityistä kurinalaisuutta, sillä töitä tehdään yleensä kotoa käsin, eikä pomo ole samalla tavalla hengittämässä niskaan kuin yrityksen omalla toimistolla. Toisaalta etätyöt tarjoavat myös tavallista vapaamman tavan työskennellä, sillä työntekijä voi usein vaikuttaa tavallista enemmän esimerkiksi työaikoihinsa. Moni etätyötä tekevä on kertonut, että esimerkiksi kotityöt hoituvat näppärästi työnteon ohessa, jolloin vapaa-aikaa jää tavallista enemmän. Aikaa säästyy myös siinä, ettei työmatkoihin kulu aikaa, vaan koneen voi näpsäyttää auki vaikka jo suoraan aamukahvipöydässä.

Mahdollisuus työskennellä etänä on tarjonnut monelle myös mahdollisuuden työskennellä ulkomailta käsin, sillä työstä on tullut entistä enemmän ajasta ja paikasta riippumatonta. Tämä on avannut aivan uudenlaisia mahdollisuuksia työskennellä mielekkäässä ympäristössä, jonka elinkustannukset ovat kenties huomattavasti Suomea edullisemmat.

Toisaalta kovin sosiaalinen työntekijä saattaa kokea etätöiden tekemisen yksinäiseksi puurtamiseksi. Hän saattaa kaivata työtovereiden seuraa, eivätkä etäpalaverit tällöin välttämättä tyydytä hänen tarvettaan sosiaaliseen kanssakäymiseen. Joissakin tapauksissa onkin parasta yhdistää etä- ja lähitöiden tekeminen mielekkääksi kokonaisuudeksi.