Arvioitu lukuaika: 7 minuuttia

Opiskelija, luo itsesi näköinen kesätyö kevytyrittäjänä!

nuori-kevytyrittaja-nainen-ulkona-puhelin-kadessa

Jokaisella on oikeus kesätyöhön, eikä mahdollisuus tähän saisi olla riippuvainen vain esillä olevista työilmoituksista – niihin kun löytyy innokkaita hakijoita runsaasti. Eräs vaihtoehto onkin luoda itselle sopiva kesätyö kevytyrittäjänä. Mitä jos siis ottaisitkin osaamisesi käyttöön ja sovittelisit työsi itse?

Kesätyöhaun kiireisin sesonki on täällä taas! Opiskelijat ja muutkin nuoret hakevat ahkerasti itselleen töitä kesäksi, ja samalla organisaatiot hukkuvat hakemuksiin. Tunnettuun ja hyvin mainostettuun paikkaan voi tulla jopa satoja hakemuksia, eikä siinä ole kovin helppo erottua joukosta.

Intoa työn tekemiseen löytyisi kesäksi roppakaupalla, mutta paikkaa ei vain ole auennut; joko oikealta tuntuvia töitä ei ole löytynyt ollenkaan tai joka hakukohteesta tulee vastaus ”valintamme ei valitettavasti kohdistunut tällä kertaa sinuun”. Kuulostaako tutulta?

Entä jos et hukkuisikaan hakemusten hyökyaaltoon, vaan surffaisit sillä?

Kesätyösuunnitelmat eivät saisi tyssätä tähän. Töiden löytämiseen on onneksi muitakin keinoja, ja eräs on se, että töitä luo itse itselleen. Kevytyrittäjänä tämä on mahdollista!

Me UKKO.fi:llä uskomme, että jokaisella on oikeus itselle mieluisaan työhön, ja tämä koskee myös kesätöitä. Siksi tarjoammekin sinulle mahdollisuuden hankkia tärkeitä referenssejä, kokemusta ja kontakteja kevytyrittäjänä laskutuspalvelumme kautta!

Hyödynnä opinnoissa kertynyt osaamisesi

Suomen koulutustaso on laadukas, ja kolmannen asteen opiskelijoille kertyy runsaasti taitoa ja tietämystä jo ensimmäisten opiskeluvuosien aikana. Valitettavasti moni opiskelija ei kuitenkaan pääse soveltamaan oppimaansa käytännössä, sillä oman alan kesä- tai osa-aikatyöt ovat usein kiven alla.

Opintoihin sisältyvä työharjoittelu onkin monelle se ensimmäinen mahdollisuus päästä hyödyntämään omaa tietotaitoa, ja sen voi toisinaan suorittaa myös kesän aikana. Työharjoittelu tuo runsaasti tärkeää kokemusta, mutta palkkaa siitä ei välttämättä saa.

Opiskelijana tehdyt, omaan alaan liittyvät kesä- ja osa-aikatyöt ovatkin harjoittelun tavoin erittäin tärkeitä myöhemmän työllistymisen kannalta. Jos vastavalmistuneella ei ole oman alansa työkokemusta, voi työnhaku koitua entistä hankalammaksi.

Kesätyö kevytyrittäjänä voi olla esimerkiksi valokuvausta

Jos siis olet opiskelija, joka haluaisi alkaa pikkuhiljaa toteuttaa omaa ammattitaitoaan siivous- tai kassatöiden sijaan, suosittelemme laskutuspalvelun käyttöä! Voit tarjota osaamistasi innostuneille asiakkaille ja saat samalla erinomaista kokemusta – niin oman alasi kuin itsesi työllistämisenkin puolesta.

Itsensä työllistäminen ja yrittäjämäinen työskentely ovat nykyään työelämän kuumimpia trendejä, joilla uskotaan olevan tulevaisuudessa entistä enemmän arvoa. Kevytyrittäjänä näitä taitoja oppii kätevästi!

Kauttamme laskuttaa monia freelancer-tyyppisesti työskenteleviä toimijoita – muun muassa erilaisia esiintyjiä, graafikkoja, kouluttajia, kääntäjiä, markkinointialan toimijoita sekä valokuvaajia. Moni harjoittaa toimintaansa sivutoimisesti ja esimerkiksi opintojen ohessa. Mikäli uskot tällaisen sopivan sinulle, on kesätyö kevytyrittäjänä harkitsemisen arvoinen vaihtoehto.

Kevytyrittäjyys on kätevä työskentelytapa opiskelijoille, keikkatyöläisille ja sivutuloa kaipaaville siinä mielessä, että hallintoasioista ei tarvitse toiminimiyrittäjän tavoin huolehtia. Oman toiminnan voi myös lopettaa tai laittaa tauolle milloin vain, eikä laskutuspalvelun käytöstä koidu juoksevia kuluja. Töitä voi tehdä silloin, kun sille on tarvetta, aikaa ja energiaa.

Jos siis innostut tienaamaan omalla osaamisellasi, voit mainiosti jatkaa työkeikkojen tekemistä myös kesän päätyttyä!

Kesätyö kevytyrittäjänä sallii omien intohimojen toteuttamisen

Ei toki ole välttämätöntä hankkia sellaista kesätyötä, joka vastaa suoraan tulevaa uraasi. Esimerkiksi toisen asteen opiskelijat eivät usein näihin töihin niin helposti pääsekään, heillä kun ei vielä ole alan opintojen kautta kertynyttä tietotaitoa.

Pakollista se ei ole myöskään korkeakouluopiskelijoille. Esimerkiksi uuden lakimiesopiskelijan ei tarvitse viettää kesäänsä asianajotoimistossa – tosin jokin työ, jossa hän pääsee toimimaan ihmisten parissa, olisi tietysti eduksi. Asiakaspalvelutyö toisi siis sekin hänelle hyödyllistä kokemusta!

Kevytyrittäjyys koiranulkoiluttajana

Esimerkiksi kassatyön on todettu olevan hyödyllistä myöhempää työelämää varten; se antaa valmiuksia esimerkiksi paineensietokykyyn, ongelmanratkaisuun ja erilaisten ihmisten kohtaamiseen. Aihe on noussut esille pääministeri Sanna Marinin aiemmasta työurasta keskusteltaessa, ja siitä on kirjoittanut muun muassa Barona.

Meillä kaikilla on taitoja tai intohimoja, joita ei opinnoissa tai tulevissa töissä pääse hyödyntämään. Kesätyön voi oikein hyvin luoda näidenkin pohjalta! Lähde liikkeelle miettimällä sitä, mikä voisi olla sinulle mieleistä hommaa – ja oletko siinä niin osaava, että joku maksaisi siitä sinulle ilomielin.

Organisaatiot ja yksinyrittäjätkin voivat mielellään teetättää pieniä projektejaan kevytyrittäjillä, jos niitä varten ei ole kannattavaa palkata vakituista työntekijää. Tällaisiltakin tahoilta kannattaa siis kysellä ja tarjota omaa osaamista!

Oletko esimerkiksi innokas mopojen tai pyörien korjaaja tai taitava vaateompelija? Nautitko puutarhassa puuhailusta tai vaikkapa maalaustöistä? Sujuuko sinulta autojen tai ikkunoiden pesu? Rakastatko eläimiä ja hoitaisit mielelläsi lemmikkejä niiden omistajien ollessa töissä tai matkoilla? Voisitko tarjota apuasi siivoukseen, kauppareissuille tai lastenhoitoon? Esiintyisitkö mielelläsi häissä tai muissa juhlissa? Voisiko valokuvausharrastuksesi muuttaa kesätyöksi?

Esimerkiksi kevytyrittäjämme Matias Halttunen työllisti itsensä valokuvaajana kesällä 2019. Huomenta Suomen haastattelussaan Matias kertoi, että mielenkiintoisia työpaikkoja kyllä oli aiempina kesinä auennut, mutta hakuprosessit tekivät pääsyn vaikeaksi.

Kesätyö kevytyrittäjänä sallii omien intohimojen hyödyntämisen

Matias kertoi haastattelussa, ettei hän viime keväänä edes hakenut kesätyöpaikkoihin. Hän oli sen sijaan suunnitellut valokuvauskeikkojen parissa toimimisen jo jonkin aikaa etukäteen.

”Nyt on niin paljon menoja, ettei minulla olisi mahdollisuuttakaan tehdä vakituista kesätyötä, ainakaan pitkään. Valokuvaajana voi toimia kun on itselle sopiva aika, ja sopia keikkoja tämän mukaisesti”, totesi hän.

Toinen kevytyrittäjämme Eemil Mäkelä opiskelee parhaillaan metsätalousinsinööriksi ja hoitaa samalla metsurin töitä. Ensimmäisen työkeikkansa hän sai ystävänsä kautta, ja kysyntää on riittänyt sen jälkeenkin.

”Se on minulle mukavaa työtä, joka pitää mielen virkeänä! En laske sitä nytkään pelkäksi työksi; se on samalla vapaa-ajan viettotapa, ikään kuin harrastus”, Eemil kertoo.

Muista, että kaikki työ on hyvästä! Se osoittaa sinun olevan innostunut ja aktiivinen, ja lisäksi saat toimeksiantajistasi suosittelijoita tulevaisuutta silmällä pitäen.

Tänäkin vuonna kesätyö kevytyrittäjänä toimii hyvin etänä tai ulkoilmassa

Kesätyön saaminen ei ole normaalioloissakaan helppoa, mutta koronaviruspandemia on tehnyt siitä monilla entistä hankalampaa. Vuosi sitten monella nuorella oli jo kesätyöpaikka luvassa, mutta poikkeusolojen kiristyessä niitä jouduttiin valitettavasti perumaan.

Työskentely onnistuu kuitenkin edelleen mainiosti tekijöillä, joiden ei tarvitse nähdä asiakkaitaan tai työkavereitaan fyysisesti – tai joilla ainakin turvavälin pitäminen onnistuu. Muun muassa Eemilin työssä tämän on mahdollista: koska metsäalan työt ovat varsin itsenäisiä ja asiointi onnistuu paljolti puhelimitse, ei korona-aika ei ole vaikuttanut hänen töidensä määrään tai järjestelyihin.

Parhaiten fyysinen etäisyys tietysti säilyy ulkoilmassa tai tietokoneen ääressä tehtävissä töissä. Videopuhelut ovat kuitenkin pelastaneet paljon!

Moni kevytyrittäjämme sopeutui poikkeusoloihin nopeasti ja muutti työnsä niihin sopivaksi ottamalla Zoomin käyttöön: laulunopettaja Hanne järjestää esimerkiksi etälaulutunteja, joogaohjaaja Henriikka taas etäjoogaa. Muutamat personal trainerina toimivat kevytyrittäjämme ovat myös kertoneet, että asiakkaiden ohjaus onnistuu kätevästi myös videon välityksellä.

Jos kesätyö kevytyrittäjänä alkaa innostaa sinua, käytä asiakashankintaan opiskelukavereitasi ja muita tuttujasi sekä sosiaalisen median kanavia! Kerro rohkeasti vaikka LinkedInissä ja Facebookissa, että haet parhaillaan itsellesi työkeikkoja, ja anna puskaradion laulaa.

Näin toimit kevytyrittäjänä

Kesätyö kevytyrittäjänä on kätevä ja riskitön vaihtoehto sekä sinulle että toimeksiantajallesi. Toimit yrittäjämäisesti ja laskutat kesätyöt suoraan tilillesi, mutta yrityksen perustamishommin siinä ei sentään tarvitse ryhtyä.

Toiminnan aloitat rekisteröitymällä maksutta palveluumme. Tämän jälkeen voit ryhtyä töihin ja laskuttaa asiakastasi palvelumme kautta; UKKO.fi huolehtii laskun lähetyksestä, palkanmaksusta ja viranomaismaksuista sekä -tilityksistä.

Voit siis huoletta keskittyä etsimään asiakkaita ja tienaamaan osaamisellasi! Vinkkejämme kevytyrittäjyystoiminnan aloittamiseen ja ensimmäisen keikan hankkimiseen voit lukea tarkemmin aihetta käsittelevästä blogikirjoituksestamme.

Kun olet keksinyt oman liikeideasi ja suunnitellut sitä, ryhdy miettimään potentiaalisia asiakkaitasi sekä markkinointisuunnitelmaa! Kartoita naapurustosi ja alueesi asukkaita, lomalaisia ja yrityksiä, ja tarjoa omaa työpanostasi rohkeasti. Pyydä tyytyväisiä asiakkaitasi suosittelijoiksi ja kokoa näin oma referenssilista.

Mitäkö järkeä? No mepä kerromme!

Kerrotaanpa kirjoituksen päätteeksi vielä yhteenveto siitä, miksi kesätyö kevÿtyrittäjänä on toimiva ja mielenkiintoinen keino työllistyä:

Töiden mielekkyys. Työnteko on huomattavasti mukavampaa, kun pääsee toimimaan sellaisten vastuiden parissa, joista todella nauttii. Jos olet esimerkiksi kääntäjäopiskelija, vietät kenties kesäsi mieluummin käännöstöiden parissa kuin ravintolan keittiössä.

Joustava aikataulu. Kesätyö kevytyrittäjänä sallii sen, että voit itse päättää, milloin käärit hihat. Toki ajoista on sovittava myös asiakkaan kanssa.

Hinnoittelu. Tästä voit päättää itse! Käytä apunasi hinnoitteluopastamme ja laskuria.

Asiakkaiden valinta. Keikat ja asiakkaat on hankittava itse, mutta valintakin on vapaata! Jos kevytyrittäjä ja asiakas eivät pääse seikoista yhteisymmärrykseen, ei keikkaa tarvitse ottaa vastaan.

Ei byrokratiaa tai sitoumuksia. Kevytyrittäjän ei tarvitse miettiä toimintaan liittyviä paperitöitä; ne hoituvat palvelumme kautta. Toiminnan voi myös aloittaa ja lopettaa silloin, kun se tuntuu itselle sopivalta.

Työkokemus, suosittelut ja kontaktit. Kevytyrittäjänä lihotat paitsi kukkaroasi, myös ansioluetteloasi ja verkostoasi!

Näyttö aktiivisuudesta. “En päässyt kesätöihin, joten aloin hankkia keikkoja itse” – tällaista rekrytoijat kuulevat mielellään! Kun haet tulevaisuudessa töitä, katsovat työnantajat innokkuuttasi ja aktiivisuuttasi hyvällä.

Älä siis käytä kesääsi peukaloiden pyörittelyyn, vaan luo itsellesi oman näköinen kesätyö. Kevytyrittäjäksi voit lähteä suoraan, jos rekryprosessit eivät nappaa ja sinulla on jo loistavia työideoita mielessäsi! Palveluumme pääset rekisteröitymään sivuillamme.

Kirjoitus on julkaistu ensi kerran 22.1.2020. Sitä on muokattu 26.1.2022.

Lue myös

Lisäduuni on helpointa kevytyrittäjänä

Saako kevytyrittäjä starttirahaa?

Kevytyrittäjä ja ulosotto – estävätkö menneisyyden rahaongelmat kevytyrittäjyyden?

YEL ja kevytyrittäjyys – nämä asiat sinun tulee tietää siitä

Kokeile kevytyrittäjyyttä jo tänään!

Kevytyrittäjyys on helpoin tapa aloittaa oma yrittäjämäinen toiminta. Voit myydä omaa työtäsi jo tänään, Y-tunnuksella tai ilman. Rekisteröityminen 0 €, ei kuukausimaksuja.
Lue lisää kevytyrittäjyydestäAskarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö
Milla-Maria Karvinen

Milla on teräväkynäinen sisällöntekijä, joka innostuu uuden ideoinnista, vanhan kehittämisestä ja vaikuttavasta viestinnästä. Vapaa-ajalla hän rentoutuu lenkkeilemällä lähimetsässä hyvä podcast tai musiikki kuulokkeissa.

Muita artikkeleita aiheesta Kevytyrittäjyys:

  • Kevytyrittäjyys UKKO.fi sopii muusikoille – Keikkapalkkiot helposti tilille

    Voit keskittyä täysillä tärkeimpään – siis musiikkiin Keikkapalkkiot suoraan tilille UKKO.fi on Suomen suurin laskutuspalvelu, joka mahdollistaa esiintymispalkkioiden laskuttamisen ilman omaa yritystä. Luo lasku järjestelmäämme. Me lähetämme sen keikkapaikkaan ja tilitämme rahat sinulle palkkana. Helppoa ja vaivatonta! Ukon kautta laskuttaminen tapahtuu muutamassa minuutissa. Yhä useampi laskuttaa keikkapalkkiot kevytyrittäjänä, sillä se on kaikkein helpointa. Keskity ydinosaamiseesi ja jätä byrokratia meille! Maksat…

    Lue lisää
  • Kevytyrittäjyys Ryhdyitkö kevytyrittäjäksi? Käy nämä asiat läpi asiakkaasi kanssa

    Kevytyrittäjänä toimimiseen liittyy tiettyjä seikkoja, jotka kannattaa käydä läpi yhdessä asiakkaan kanssa ennen työn aloitusta. Laadimme näistä asioista käyttöösi kätevän muistilistan. Huom: kevytyrittäjän työllistäjää voidaan nimittää sekä toimeksiantajaksi että asiakkaaksi. Käytämme tässä artikkelissa nimitystä "asiakas". Oletko aloittanut hiljattain kevytyrittäjänä? Hienoa kuulla! Kevytyrittäjyyteen liittyy kuitenkin muutamia käytäntöjä, jotka sinun kannattaa selvittää asiakkaallesi. Voit käydä ne läpi hänen kanssaan samalla, kun sovitte…

    Lue lisää
  • Kevytyrittäjyys Kevytyrittäjyys opettajille

    Kevytyrittäjyys opettajille – hyödynnä tietotaitoasi laajemmin Opettajilla on tunnetusti paljon ammattitaitoa. Vaativa lukuvuosi vaatii veronsa, mutta moni kaipasi perus opetustyön rinnalle tai tilalle jotakin muuta. Kuinka hyödyntää omaa omaa ammattitaitoa laajemmin? Miltä kuulostaisi oman ammattitaidon hyödyntäminen ja lisätienestien hankkiminen omien aikataulujen, innostuksen ja jaksamisen mukaan? Kevytyrittäjänä opettaja voi jakaa omaa pitkän koulutuksen ja työkokemuksen kerryttämään osaamistaan ilman oman yrityksen perustamista. Voit…

    Lue lisää