Arvioitu lukuaika: 6 minuuttia

Kevytyrittäjyys on monelle hyödyllinen vaihtoehto – kerromme miksi!

kevytyrittajyys-vaihtoehto

Jo kymmenet tuhannet suomalaiset ovat päättäneet toteuttaa itseään ja työelämään liittyviä intohimojaan kevytyrittäjyyden kautta! Suosiosta huolimatta työmuoto on monille vielä tuntematon, tosin hekin ovat saattaneet joskus kuulla termin mainittavan.

Mutta kumpi onkaan parempi vaihtoehto, kevytyrittäjyys vai toiminimiyrittäjyys? Avaamme toimintatapojen eroja ja yhtäläisyyksiä sekä sitä, miksi kevytyrittäjyys sopii monelle yrittäjähenkiselle!

Nimensä mukaisesti kevytyrittäjyys on kevyempi versio yrittäjyydestä. Tiivistettynä voisi sanoa, että kevytyrittäjyyteen sisältyvät yrittäjyyden hyvät puolet – ja lisäksi se on helpompaa ja joustavampaa.

Asia ei toki ole aivan näin yksiselitteinen; se, mikä työmuoto kenellekin parhaiten sopii, riippuu monesta tekijästä. Erilaisten vaihtoehtojen vertailu kuitenkin kannattaa aina!

Kevytyrittäjäksi on päätynyt moni sellainen, jota yrittäjämäinen toiminta ja oman osaamisen myyminen innostavat – mutta sen sijaan yrittäjyyteen kuuluva byrokratia ei. Osa haluaa myös tehdä toimintaansa vain sivutoimisesti, eikä tahdo lähteä perustamaan sitä varten yritystä.

Jos tämä kuulostaa sinusta osuvalta, lue toki eteenpäin!

Myy omaa osaamistasi vaivattomasti

Kevytyrittäjyys sopii oikeastaan kenelle tahansa sellaiselle, jota oman itsen työllistäminen inspiroi. Yrittäjyyden tavoin toiminta toki vaatii rohkeutta ja oma-aloitteisuutta, sillä esimerkiksi asiakashankinta on hoidettava itse.

Osa laskutuspalveluiden käyttäjistä toimii kevytyrittäjänä päätoimisesti, mutta moni hyödyntää palvelua sivutoimisten keikkatöidensä laskuttamiseen. Toisilla kevytyrittäjillä on suunnitelmissa oman yrityksen perustaminen tulevaisuudessa, toiset taas myyvät osaamistaan harrastusmaisesti.

UKKO.fi:n käyttäjien kirjo on hyvin värikäs; kevytyrittäjiimme kuuluu niin perinteisten freelancer-toimien kuin useiden eri alojen ammattilaisiakin.

Laskutuspalvelun kautta on mahdollista myydä melkein millaisia töitä tai palveluja tahansa, kunhan asiakasta laskutetaan työstä. Käyttäjiimme kuuluu muun muassa valokuvaajiagraafikoitaluonto-oppaitabloggaajiaesiintyjiärakennusalan toimijoitataiteilijoitaeläintenkouluttajiamarkkinoinnin tekijöitä sekä hyvinvointialan toimijoita.

Kevytyrittäjä kahvilatyöntekijänä

Kauttamme laskuttaa myös esimerkiksi asianajajia, kouluttajia ja konsultteja. Työtalenttitestimme kaikki tulokset ovat myös nimikkeitä, joilla kevytyrittäjämme toimivat!

Aivan kaikkeen kevytyrittäjyys ei kuitenkaan sovellu. Yrityksen perustaminen on sopivampi vaihtoehto, jos suunnitelmissasi on esimerkiksi elintarvikkeiden valmistus ja myynti, tavaran vähittäis- tai tukkumyynti tai ala, joka vaatii suuria kalusteinvestointeja.

Kevyempi pino paperitöille

Kevytyrittäjyys on loistava vaihtoehto niille, jotka eivät tahdo käyttää aikaansa yritystoiminnan byrokratian selvittelyyn. Laskutuspalvelu hoitaa käyttäjiensä puolesta paitsi laskutuksen, myös muun muassa palkanlaskennan ja vakuutukset.

Näin käyttäjä itse voi keskittyä varsinaiseen työntekoon ja sen markkinointiin sekä asiakashankintaan!

Paperitöitä kevytyrittäjälle aiheutuu ainoastaan hänen omaan työskentelyynsä liittyvistä asioista. Tällaisia ovat esimerkiksi työhön liittyvien kulujen ottaminen ylös tai ajopäiväkirjan pitäminen.

Kevytyrittäjän paperityöt voisi tiivistää seuraavasti:

  1. sovi toimeksiannosta
  2. luo lasku
  3. toimita verokortti
  4. lisää tilinumero omaan hallintapaneeliisi

Kevytyrittäjä myös vastaa itse laatimistaan tarjouksista ja sopimuksista. Tässä olemme kuitenkin hieman helpottaneet käyttäjiemme urakkaa luomalla valmiin sopimuspohjan toimeksiantoja varten sekä kattavat ohjeet erinomaisen tarjouksen laatimiseen!

Kun asiakas on maksanut laskun, hoitaa laskutuspalvelu kaiken tarvittavan: laskutussummasta vähennetään arvonlisävero ja muut maksut, minkä jälkeen palkka maksetaan kevytyrittäjän tilille. Huomioithan siis, ettei kevytyrittäjän käteen jäävä palkka ole sama kuin hänen asettamansa laskutussumma!

Hinnasto-sivultamme voi aina tarkistaa palvelu- ja muut maksut etukäteen, ja lopullisen palkan voi laskea laskurillamme. Näin kevytyrittäjä välttyy harmillisilta yllätyksiltä!

Vapaus toimia oman elämäntilanteen mukaisesti

Hyvänä puolena kevytyrittäjyydessä on sen vapaus ja joustavuus. Kuten aiemmin jo mainittiin, se voi olla niin sivutoimista kuin kokopäiväistä toimintaa; laskutuspalvelua voivat hyödyntää yhtä hyvin satunnaisesti keikkailevat muusikot kuin eri alojen ammattilaiset, jotka työskentelevät freelancerin tavoin.

Kevytyrittäjänä voi toimia oman elämäntilanteen mukaisesti

Työnteon aikatauluista voi päättää paljolti itse – toki asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Toimitilojen tarpeet taas riippuvat paljon oman toiminnan laadusta; jotkut kevytyrittäjät katsovat tarpeelliseksi hankkia erikseen tilan, toiset taas työskentelevät asiakkaan luona tai kotitoimistolta käsin.

Vapauden vuoksi toiminta sopii myös moniin elämäntilanteisiin ja eri ikäisille. Kevytyrittäjyyttä voi harjoittaa niin varsinaisen päätyön ohella, opintojen sivussa kuin eläkkeelläkin!

Testaa liikeideaasi – ilman riskejä ja sitoumuksia

Moni kevytyrittäjä kokee laskutuspalvelun kautta toimimisen niin mukavaksi ja helpoksi, ettei heillä ole aikomustakaan perustaa yritystä. Toiset kuitenkin suunnittelevat toimintansa siirtämistä täysipäiväiseksi tulevaisuudessa.

Eräs UKKO.fi:n funktioista onkin toimia niin sanottuna yrittäjyyskouluna!

Omien yrittäjäkykyjen ja liikeidean testaaminen onnistuu kevytyrittäjänä kätevästi; jos toiminta tuntuu kannattavan, on yrittäjäksi lähteminen jo helpompaa. Tätä reittiä on kulkenut moni entinen käyttäjämme, kuten Kranu Oy:n perustaja Jarno Tuovinen ja ravintola-alalla toimiva Arto Hiltunen.

Yrittäjän olennaisia kykyjä ovat muun muassa itsenäinen työskentelyote ja verkostoitumis-, markkinointi- sekä myyntitaidot; talous- ja hinnoitteluosaamistakin tarvitaan. Kevytyrittäjänä näitä taitoja pääsee treenaamaan!

Parhaassa tapauksessa kevytyrittäjänä saa koottua itselleen vankan verkoston ja asiakaskunnan. Tällöin ei yrityksen perustettuaan tarvitse lähteä asiakashankinnassa aivan nollasta.

Kevytyrittäjällä ei myöskään ole hätää, jos hän sattuu tulemaan liikeideansa suhteen katumapäälle. Hän ei ole sidottu mihinkään, vaan voi päättää toimintansa halutessaan. Sama pätee aloittamiseen: kevytyrittäjän uran voi aloittaa heti inspiraation iskettyä!

Laskutuspalvelun käyttöön ei sisälly juoksevia kuluja, vaan siitä veloitetaan ainoastaan silloin, kun käyttäjällä on ollut töitä; palvelumaksu vähennetään keikan laskutussummasta. Tämä on positiivista etenkin sellaisille kevytyrittäjille, jotka harjoittavat toimintaansa vain harvoin.

Toiminimiyrittäjyys vai kevytyrittäjyys – kumpi on minun juttuni?

Ei ole suoraa vastausta siihen, kumpi toimintamuoto on kannattavampi, sillä tähän vaikuttavat jokaisen oma elämäntilanne ja prioriteetit. Jos kuitenkin punnitset yrittäjyyden ja kevytyrittäjyyden välillä, huomioi ainakin alla olevat tekijät.

Toiminimi ja Y-tunnus

Yrittäjänä lähetät hakemuksen Patentti- ja rekisterihallitukselle ja jäät odottelemaan käsittelyä. Perustamisilmoituksen tekeminen kaupparekisteriin on maksullista.

Kevytyrittäjänä näille ei ole tarvetta; voit käyttää UKKO.fi:n Y-tunnusta. Toiminnan aloittaminen on mahdollista heti!

Vakuutukset

Yrittäjänä sovit itse vakuutusyhtiön kanssa työhösi kuuluvista vakuutuksista.

Kevytyrittäjänä UKKO.fi huolehtii tapaturma- ja vastuuvakuutuksista puolestasi.

Kevytyrittäjyys vai toiminimiyrittäjyys?

Eläkemaksut

Yrittäjänä joudut hankkimaan yrittäjän eläkevakuutuksen (YEL), jos tulosi ylittävät määrätyn rajan.

Kevytyrittäjänä UKKO.fi huolehtii puolestasi YEL-vakuutuksen hankkimisesta ja eläkemaksujen tilittämisestä ilman erillistä maksua.

Kirjanpito

Yrittäjänä kirjanpito on hoidettava joko itse tai ostettava tilitoimistolta; osa paperitöistä tehtävä joka tapauksessa itse.

Kevytyrittäjänä sinulla ei ole yrittäjän paperitöitä tai kirjanpitovelvollisuutta; me hoidamme byrokratian puolestasi!

Laskuttaminen

Yrittäjänä laskut on lähetettävä itse. Saatat tarvita tähän taloushallinnon ohjelmiston ja sähköisiä laskuja lähettävän palvelun.

Kevytyrittäjänä luot laskusi helposti valmiiseen pohjaan. Toimitustavaksi voit valita sähköpostin, postin tai verkkolaskun.

Kiinteät kulut

Yrittäjänä esimerkiksi tilitoimiston palvelut ja vakuutukset aiheuttavat kuluja myös työprojektien ulkopuolella.

Kevytyrittäjänä sinulla ei ole kiinteitä kuluja, ei aloitusmaksua eikä erillistä maksua laskun lähettämisestä. Palvelumaksu laskutussumman mukaan. Tutustu hinnastoomme!

Kevytyrittäjällä ei ole juoksevia kuluja

Maksumuistutukset

Yrittäjänä huolehdit muistutusten lähettämisestä ja perinnästä itse, jos asiakas ei maksakaan laskua.

Kevytyrittäjänä saat jättää tämän meidän huolehdittavaksemme; palvelumme lähettää automaattiset maksumuistutukset erääntyneistä maksuista. Hoidamme tarvittaessa myös perinnän!

Sitoutuminen

Yrittäjänä sinun on käynnistettävä erillinen lopetusprosessi, jos päädyt lopettamaan liiketoimintasi.

Kevytyrittäjänä et ole sidottu toimintaasi – voit aloittaa ja lopettaa milloin haluat. Säilytät myös mahdollisuutesi starttirahaan!

Mikäli et vielä näitä seikkoja pohdittuasi ole varma, kumpi vaihtoehdoista olisi parempi, suosittelemme sinua testaamaan! Pääset rekisteröitymään palveluumme maksuttomasti saman tien; tällöin saat ladattua itsellesi Kevytyrittäjyysoppaamme ja Kevytyrittäjän markkinointikirjan.

Pelkkä rekisteröinti ei vielä velvoita sinua mihinkään, vaan voit lopettaa saman tien. Saat palvelustamme ja oppaistamme kuitenkin vinkkejä liiketoimintaasi silmällä pitäen.

Älä siis suotta heitä hyvää liikeideaasi hukkaan, vaan tuo se muidenkin ulottuville! Samoin voit kääntää harrastuksesi tai muun intohimosi tulonlähteeksi.

Lue lisää

Rakennusmestari Eero Mononen, 72, löysi kevytyrittäjyydestä toimivan ratkaisun

Ryhdyitkö kevytyrittäjäksi? Käy nämä asiat läpi asiakkaasi kanssa

Kevytyrittäjyys ja starttiraha – Saako kevytyrittäjä starttirahaa?

Ryhdy kevytyrittäjäksi jo tänään!

Liity palveluumme maksutta ja pääset lähettämään laskuja vaikka saman tien.
Liity kevytyrittäjäksi täällä
Milla-Maria Karvinen

Milla on teräväkynäinen sisällöntekijä, joka innostuu uuden ideoinnista, vanhan kehittämisestä ja vaikuttavasta viestinnästä. Vapaa-ajalla hän rentoutuu lenkkeilemällä lähimetsässä hyvä podcast tai musiikki kuulokkeissa.

Muita artikkeleita aiheesta Kevytyrittäjyys:

  • Kevytyrittäjyys Matkaopas – tee unelmastasi totta

    Matkaopas, laskuta työstäsi ilman omaa yritystä! Matkailuoppaat ovat sesonkiluonteisen työn sankareita. Työtä on tarjolla, mutta usein siitä pitäisi pystyä laskuttamaan esimerkiksi omalla toiminimellä. UKKO.fi tarjoaa helpon tavan laskuttaa matkaopastyöt ilman oman yrityksen tai toiminimen perustamista. Helppokäyttöisen verkkopalvelun avulla luot laskun yksityishenkilönä, helposti ja muutamassa minuutissa. Vastaanottaja maksaa laskun, me hoidamme byrokratian, jonka jälkeen sinä nostat palkan. UKKO.fi:n käyttäjänä voit keskittyä…

    Lue lisää
  • Kevytyrittäjyys Hoida toimeksiantona tehty diplomityö helposti – laskuta ilman yritystä

    Aiheuttaako diplomityö ja palkkio päänvaivaa? Turhaan! UKKO.fin kautta voit laskuttaa tekemästäsi työstä ilman omaa toiminimeä. Toimeksiannolla tehtävä diplomityö tuo tutkimusta lähemmäs konkretiaa ja auttaa luomaan työelämän tärkeitä kontakteja ja verkostoja. Onnistunut toimeksianto hyödyttääkin niin opiskelijaa, kuin tomeksiantajaa! Kun sopiva yhteistyökumppani löytyy, on aika sopia palkkiosta. Monet yritykset suosivat laskuttamista, mutta pelkkää diplomityötä varten yrityksen pystyyn laittaminen kuulostaa turhan työläältä –…

    Lue lisää
  • Kevytyrittäjyys Laulu- tai soitonopettaja – ota opetuskeikka vastaan helposti

    Osaatko laulaa tai soittaa jotakin instrumenttia? Laita osaaminen hyötykäyttöön laulu- tai soitonopettajana! Kevytyrittäjyys on koko ajan suositumpi tapa tienata hieman extraa tai kokeilla omaa liikeideaa; yhä useampi suomalainen tekee sivutöitä. Esimerkiksi juuri moni muusikko tai laulu- tai soitonopettaja on löytänyt UKKO.fi:n kautta keinon hyödyntää omaa osaamistaan – ja ansaita samalla hieman ekstraa! Ehkä taidat esimerkiki pianon- tai kitaransoiton ja voisit…

    Lue lisää